perjantai 23. joulukuuta 2011

Hyvää ja rauhallista joulua blogin seuraajille

Tuiki tuiki tähtönen,
iltaisin sua katselen.
Korkealla loistat vaan,
katsot alas maailmaan.
Tuiki tuiki tähtönen
iltaisin sua katselen.




Kohta Joulu on täällä

Näetkös sen jo kääntyvän portista pihaan,
ravistavan omenapuun oksilta valkoisena kimaltavaa lunta.

Sillä on tuomisinaan sylillinen iloa ja hyvää mieltä,
taskuissa pieniä, lämpimiä sanoja
ripoteltavaksi kuusen alle.


HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUA KAIKILLE BLOGIN SEURAAJILLE

Tulikivin Green W10 kytketty toimintaan

Reilu viikko sitten kävi sähkäri asentamassa termostaatit ja sitä myöden saatiin lattialämmityspiirit käsisäädöltä termostaattien taakse. Nyt on siis hieman helpompi säätää huonekohtaisia lämpötiloja ja toivottavasti tämä muutos alkaa näkymään myös niissä sähkömittarin lukemissakin. Nyt on siis teknisen tilan kaikki säätimet ja pumput kytketty toimintaan.



Eli samalla kerralla saatiin muuten tuo Tulikiven Green W10 järjestelmäkin käyttöön otettua. Eli nykyisin takkapiirin lämpötilan noustessa 4 astetta yli varaajan lämpötilan käynnistyy tuo kuvassa näkyvä kierrätyspumppu, joka tuo siis takalta lämpöenergiaa lämminvesivaraajalle. Täyden noin 18 kilon lämmityksellä pumppu käy 3-6 tuntia riippuen lämpimän veden tarpeesta. Siitä huolimatta takalla saadaan sopivasti säteilylämpöäkin muihin tiloihin. Ihan kelpo investoinniksi tuo on tähän mennessä osoittautunut, lopullisen hyvyydenhän tietää vasta käyttöiän perusteella. Meidän tapauksessa tuo on muutoinkin hyvä uuni, sillä meillä valmistetaan yhä lisääntyvissä määrin noita haudutettavia ruokia.

Näiden kuvien myötä on alakerran kuvapäivitykset saatu pikkuhiljaa vastaamaan todellisuutta ja teidät lukijat on taas saatettu lähemmäksi sitä tilaa, missä elämme tällä hetkellä. Muutama päivä on jo puuhasteltu näiden puuhien lisäksi yläkerrassakin, mutta siitä lisää sitten joulun jälkeen.

torstai 22. joulukuuta 2011

1. löylyt nautittu

Itsenäisyyspäivän jälkeen alkoi isännällä saunan lauteiden rakentaminen, joka osottautui sangen aikaa vieväksi, mutta mieluisaksi puuhaksi. Työstämisen aikana lauteiden malli hieman ehti muuttua, mutta tuo kantava idea, eli lauteiden muunneltavuus, pysyi loppuun asti mukana.

Meillä on nyt sitten iso alalaude, jonka päällä on kaksi erillistä penkkiä. Alalauteen mitat ovat 183*133 ja ylälauteen virkaa toimittavien penkkien mitat puolestaan 130*60 ja 130*50. Näin saamme kahdestaan saunoessa pitkät penkit kummallekin saunojalle, kun taas omalla perheellä teemme lauteista L-lauteet, jolloin tilaa on myös pikkumiehille. Ja tarvittaessa vieraita varten laitamme penkit taas vastakkaisille puolille, jolloin saunaan mahtuu jopa kuusi kylpijää.

Värimaailmahan meillä seiniin otettiin savusaunasta, joka on meidän perheen ehdoton suosikkisaunatyyppi ja josta onneksi pääsemme aina pohjanmaalla ja savossa vieraillessamme nauttimaan. Tuolta savusaunasta on myös lähtöisin se ajatus, että kiukaaseen on saatava reilusti kiviä, jotta saadaan kosteat ja pehmeät löylyt. Ja täytyy myöntää, että tuo 80 kg:n kivimäärällä varustettu Harvian Figaro on ollut meidän tarpeisiimme juuri sopiva kiuas. Vaikka isäntä muuten seuraileekin veden- ja sähkökulutustamme, niin tuo saunominen on jäänyt pois laskuista, sillä sen verran useasti tässä perheessä kylvetään.

Ja kuten kuvista voitte huomata, niin isännässämme taitaa asustaa pieni puuseppä, kun piti jiiriin nuo reunalaudatkin lauteissa väsätä, vai onko tullut liikaa seurattua Strömsötä ;) Noihin jiireihin se suurin osa ajasta taisikin kulua.

Talopaketissammehan tuli nämä virolaiset haapalaudepuut, jotka valitettavasti loppuivat hieman kesken, joten täytyy hakea paikallisesta puutavaraliikkeestä lisää haapalaudepuuta, jotta saadaan nuo koristepuut ja seinälle tulevat nojatuet valmiiksi. Pientä viilausta siis vielä saunaan jäi, mutta löylyttelyä se ei ole estänyt ja mikä tärkeintä, niin nyt pääsemme siis uudessa kodissa nauttimaan jouluna joulusaunasta, joka on etenkin isännälle se joulun tärkein hetki.


keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Vuorotteluvapaa päättyi ja rakentaminen hidastui

Itsenäisyyspäivänä päättyi siis isännän kolmen kuukauden mittainen vuorotteluvapaa, jota hieman pidensi reilun viikon mittainen kesäloma siinä alussa, joten rakentamiseen oli käytettävissä yhteensä 100 päivää.

Olemme pitäneet kirjaa melko hyvin tehtyjen työtuntien osalta ja isännällä tuon 100 päivän aikana kertyi noin 580 työtuntia raksalla. Tuohon aikaan ei siis sisälly ruokatunnit tai kahvitunnit, vaan siinä on kutakuinkin pelkät työtunnit. Samalla laskeskelimme myös tähän saakka kertyneitä työtunteja yhteen ja päädyimme oman perheen osalta sellaisiin lukemiin kuin 1500 tuntia ja ystävät, tuttavat ja sukulaiset ovat avustaneet meitä noin 250 tunnin edestä (Suuret kiitokset heille kaikille siitä). Näillä työtunneilla saimme siis talon muuttovalmiiksi alakerran osalta.

Näin jälkikäteen voimme molemmat todeta, että tuo isännän vuorotteluvapaa oli kaikin puolin onnistunut ratkaisu, sillä lapset saivat harrastaa normaaliin tapaansa. Myös parisuhteen kannalta ratkaisu oli onnistunut, sillä isännän ei tarvinnut viimeistä paria viikkoa lukuunottamatta tehdä pitkiä raksapäiviä. Niin ja ehdimmepä viettää pari pitkää viikonloppua koko perheen kera ensin savossa Kalpan peliä katsomassa ja sen jälkeen Tukholmassa seikkaillen.

Nyt jatketaan rakentamista vapaapäivinä, joten eiköhän me kuitenkin kesään mennessä saada tuo yläkertakin valmiiksi.

lauantai 17. joulukuuta 2011

Pihavalojen kaapelioja

Itsenäisyyspäivän aikoihin isännän sisko perheensä kanssa vieraili tupatarkastuksen merkeissä. Heiltä saimme uuteen kotiin leipälapion ja samalla emäntä sai myös opastuksen leivän teon saloihin. Isännän siskon mies suunnitteli isännän kanssa sekä saunan lauteita että terassin kaiteita, rakennusalasta kun kaveri hieman tuntuu jotain ymmärtävänkin. Tuulisen yön jälkiä käytiin siinä porukalla siivoilemassa, kun maakellarin styroksit olivat ties monettako kertaa lähimetsää koristamassa. Samalla tuli siivoiltua sivupihaa siihen malliin, että melkein saisi jo tilata täysperäkuorman multaa kevättä odottamaan. Vielä pitäisi löytää jossain välissä toinen iltapäivä, niin saatisiin piha siltä osin kokonaan kaivurin temmellyskentäksi, pihasuunnittelijamme mukaan, kun tuolta alueelta täytyy kuopaista vielä noin 10 senttiä hiekkaa pois, että saadaan tarpeeksi paksu kerros multaa poikien pelikenttää varten.

No tulihan sieltä se kaunis aurinkoinen iltapäiväkin kuin tilauksesta, mutta se päätettiinkin käyttää sitten pihavalojen kaapeliojan kaivuuseen. No ei välttämättä huono ajatus sekään, kun ei maa ole vielä jäässä. Isäntä sai jalat hyvin jumiin päivän lapiohommissa huhkittuaan, mutta onneksi naapurustosta löytyy hyvä hieroja, joka sai paikat taas auki, ettei rakennustyöt sentään enempää kärsineet. Sen koommin ei ole muuten tainnut aurinkoakaan paljoa nähdä, kun on tuota vettä puskenut jokaikinen päivä. No huomenissa olisi toinen rännikauppias tulossa tekemään tarjoustaan kattoturvatuotteista ja sadevesijärjestelmästä, mielenkiinnolla odotellaan, millainen tarjous paikalliselta yrittäjältä saadaan.

Paljon olisi puuhaa ulkonakin, mutta seuraavaksi siirryimme taas sisälle, jotta se alakerran kaaos saadaan jouluun mennessä siistittyä mahdollisia jouluvieraitakin silmällä pitäen. Tosin kyllä se oma asumismukavuus siellä se suurin motivaatiotekijä on. Suunnitelmissamme oli siis yläkertaan rakentaa lisää valmista pintaa, että saadaan alakerrasta raahata pahvilaatikot yläkertaan loppusijoitusta odottamaan.

Jasminat katossa ja porrasasennus

Eteisaulan kattoon olimme tilanneet Sieppijärven Sähkö-Pekalta Jasmina kattoplafondit, joihin valitsimme päivänvalolamput, sillä olimme tykästyneet kaverimme talossa oleviin päivänvalolampuilla varustettuihin Jasminoihin oivana yleisvalaisimena. Samaisia valaisimia löytyy meillä myös tuulikaapista sekä kodinhoitohuoneesta.

Talon suunnitteluvaiheessa tutkailimme kovasti Adluxin valaistusopasta ja poimimme sieltä runsaasti vinkkejä kodin valaistuksesta. Kiitokset erityisesti kyseisen firman asuntomessukuvasarjoista, joissa on esitelty sekä onnistuneita, että vähemmän onnistuneita valaistuksia. Emme kuitenkaan noudattaneet kirjaimellisesti noita ohjeita, vaan poimimme sieltä meitä eniten miellyttäviä komponentteja.

Kuun vaihteessa saapui raksallemme myös Lappiportaan pari asentajaa, jotka uurastivat yhden pitkän päivän ja saivat lopulta portaat ja kaiteet asennettua. Hieman meinasi isännällä olla univaikeuksia, kun oli itse ottanut mitat porrasaukosta ja koroista tilausvaiheessa. Portaat istuivat kuitenkin kuin nakutetut, eli tällä kertaa mitat oli tullut otettua oikein. Toisinaan aikataulussa pysyminen on vaatinut pieniä viime hetken kiireitä ja niin muuten kävi tämän porrasasennuksenkin kanssa. Edellisiltana isäntä ilahdutti naapurustoa vielä yhdentoista aikaan sahailemalla pihalla laminaatteja porrasaukkoon. Porrasaukolle, kun piti olla kaikki seinäpinnat valmiina, sekä yläkerran lattia pinnoitettuna kaiteiden kohdalta. Alakertahan oli ollut jo päiviä aikaisemmin vireessä, mutta yläkerran porrasaukon viimeiset laminaatit naputeltiin paikoilleen samaan aikaan, kun porrasasentajat kolkuttelivat aamulla ovella. Pari tuntia aikaisemmin oli tuota laminaattien asennusurakkaa jo aloiteltu ja hyvin saatiin yläkertaan muutama neliömetri valmista lattiapintaa. Sitä ennen oli tietysti pitänyt laittaa yhdelle väliseinälle alajuoksu paikoilleen, että tulee katkaistua laminaatit oikeasta kohtaa poikki.

Koiramme ei ollut taaskaan uusista tuttavuuksista ja rakennelmista moksiskaan, vaan aina tilaisuuden tullen se etsi itselleen nukkumapaikan portaiden alta asennuksen edetessä. Asentajatkin totesivat, että on talon "vahti" tainnut löytää itselleen turvallisen oloisen paikan. No siitä on tietysti hyvä päivystää talon kaikille kolmelle ulko-ovelle.

Onneksi otimme nuo portaat lopulta asennettuina, vaikka jossain vaiheessa isäntä ajatteli ehtivänsä ne itsekin asentaa. Vuorotteluvapaa nimittäin päättyi kolme päivää porrasasennuksen jälkeen ja rakentaminen on sen jälkeen hidastunut merkittävästi.

Kaikenkaikiaan olemme äärettömän tyytyväisiä valitsemiimme portaisiin ja ratkaisuun jättää porrasaukosta yksi pieni pätkä seinää rakentamatta, sillä nuo valmiit portaat ovat melkoinen komistus tuossa eteisaulassamme. Niin ja nuo portaathan meille valmisti, toimitti ja kasasi siis Lappiporras. Enää täytyisi verhoilla tuo punainen metallitolppa noiden portaiden runkotolppien kaltaiseksi, niin olisi tuokin kohta talossa valmiina.

Paluu virtuaalimaailmaan :)

Nelisen viikkoa on vierähtänyt edellisen postauksen jälkeen, joten paljon on kertynyt kerrottavaa. Täytynee kaivella muistista neljän viikon takaisia tapahtumia ja yrittää pitää tulevia päivityksiä aikajanalla oikeassa kohdin, jotta pitkäaikaiset blogimme seuraajat pääsevät mukaan tunnelmiin.

Käyttöönottotarkastuksen jälkeen marraskuun lopussa alkoi siis tapahtua parilla eri rintamalla. Isäntä punnersi raksalla alakerran listoitusten, ikkunan smyygilautojen yms. pikkuasioiden parissa sen marraskuun viimeisen viikonlopun, emänän pakkaillessa tavaroita ja siivotessa motivaatiokämpässä. Saimme kaverilta kärryn viikoksi lainaan, joten jokapäivä ohjelmassa oli kärrykuormallinen tavaraa uuteen kotiin. Ensimmäisinä iltoina oli emännällä hieman aikaa lajitella kaappeihin oikeita tavaroita, jotta kaaos ei olisi niin valtaisa. Iltaisin aina kiiruhdimme raksalta tv:n ääreen, kun perheemme suosikkijoukkueella Kalpalla sattui olemaan otteluruuhka samaisen viikonlopun aikaan. Siinä Saipa kellistyi pariin otteeseen tiukan taiston jälkeen :)...ja sen koommin emme olekaan tv:ta päässeet katsomaan, mutta siitä lisää myöhemmin.

Marraskuun viimeiset päivät kuluivatkin sitten laatikoita roudatessa ja onneksi saimme avuliaalta kaveripariskunnalta apua sekä tavaroiden kantamiseen, että loppusiivoukseen, muutoin olisi urakka ollut vieläkin kovempi. Muuttopuuhia hankaloitti hieman se seikka, että siinä kuun vaihteessa oli sekä uunimme kaakelointi ja saumaus että porrasasennus. Tästä syystä laatikot kasattiin pääasiassa ruokailuerkkeriin, joka olikin lähes kattoon saakka täynnä tavaroita. Olisimme tosiaankin kaivanneet rakennustarkastajankin tuumaamat pari viikkoa lisää aikaa, mutta kiirehän se taitaa kaikille tulla siinä loppumetreillä.

Tässä teille hieman lähikuvaa ja yleiskuvaa olohuoneemme koristuksesta kaakeloidusta ja saumatusta uunistamme. Tuosta alemmasta kuvasta hieman pilkistää muuttolaatikoita, jotka todellakin ulottuivat lähes kattoon saakka koko erkkerin matkalta. Kerrassaan upea luomushan tuosta uunista tuli, ainakin omasta mielestämme.

Puoli päivää uunimestarilla vierähti uunin kaakeloinnissa ja useamman tunnin urakka oli seuraavan päivän saumauskin. Kun uunia ei saatu lämmittää lähes viikkoon, niin sähkömittarikin pyöri vinhaa vauhtia, kun isäntä uteliaisuuttaan mittaria seurasi. Että melkoisesti se uuni tosiaan vaikuttaa sähkölämmitteisen talon sähkönkäyttöön. Takkamestarimme moitti meitä tämänvuotisen puun käytöstä lämmityksessä, mutta otimme neuvosta vaarin ja nykyisin ehdimme kuivattaa sisätiloissa vähintään pari päivää uuniin laitettavia puita, jospa se nokeaminen edes hieman vähenisi.

Tuskin oli viimeisiä laatikoita saatu edes sisään kannettua, kun joulutähtiä alkoi ilmestyä ikkunoiden luokse. Lapset olivatkin ihmetelleet ikkunoiden päällä olevien pistorasioden merkitystä, mutta nyt sekin on heille selvinnyt.


Näiden kuvien kera toivotamme hyvää joulun odotusta ja nyt on tarkoitus jatkaa päivityksiä parin seuraavan päivän ajan suhteellisen tiiviisti, jotta saadaan tämä blogi taas ajan tasalle.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Alakerran käyttöönottotarkastus suoritettu

Ja läpi meni rimaa hipoen. Tänään oli siis 13.30 tuo h-hetki ja loppuun saakka painettiin sekä itse että sähkäri hommia. Hieman selittelyksi se meni, mutta lopulta sieltä lupa heltisi, kun kaikki oleelliset asiat kuitenkin oli kunnossa, postilaatikko löytyi, kuten myös talon numero. Hieman tuli palautetta mm. lattian keskeneräisyydestä, mutta nyt tätä kirjoittaessani sekin asia on jo korjattu. Huomiselle jäi vielä smyygilautojen kanssa puuhailua ja listoitusta, mutta pikkuhiljaa saadaan aloittaa tavaroiden roudaaminen. Onneksi tässä on viisi päivää aikaa tuohon muuttorumbaan ja viimeistelypuuhiin.

Tänään saatiin myös kuulla, että olemme poissa virtuaalimaailmasta viikon päivät, sillä uusi talomme pääsee Soneran verkkoon aikaisintaan 8.12. No onneksi elämä ei siihen kaadu, mutta täytyy olla tarkkana noiden laskujen kanssa, kun osa toimittajista antaa vain 7 pv maksuaikaa. Tosin isoja laskuja ei enää kovin montaa tässä vaiheessa ole tulossakaan. Sonera muistuttaa uuden kiinteistön rakentajaa kivalla 1090€:n liittymislaskulla, joka pikaisen gallupin mukaan peritään satunnaisilta rakentajilta, eli osa maksaa, osa ei :(, meidän kohtaloksi koitui tuo maksajan rooli.

Mutta nyt on lippu korkealla ja pienen juhlan paikka, ennen loppurutistusta.

Alakerran loppukiriä

 Kun reilut viikko sitten saatiin ensimmäinen erä apujoukkoja kaveriksi loppukiriin, niin isäntä laittoi alakerrassa appiukkonsa kanssa olohuoneen ja makuuhuoneen paneelit kattoon, kunhan talon emäntä oli ne ensin omin käsin kertaalleen käsitellyt titaanidioksidilla ja hartsipohjalla. Kattopaneloinnin edistyessä, myös läpivientien teko osoittautui alkoi sujua paremmin :)

Illat venyivät jo pidemmiksi, mutta edistymistäkin oli havaittavissa. Paneloinnin lomassa saatiin isännän työkaveriltakin hieman avustusta nostopuuhissa, kolme miestä puhalsi ja puuskutti, kun piti siirtää pihalta toiseen kerrokseen 31 kpl ek-kipsilevyjä, sekä muuta rakennusmateriaalia.

Kattopanelointien jälkeen ukki ja mummo auttoivat vielä alakerran siivouspuuhissa ja yläkerran kattopaneelien yläkertaan nostamisessa. Niin ja mainitaan vielä uudelleen ne mummon/anopin pesemät ikkunat. Maailma kirkastui toden teolla. Siitä olikin hyvä jatkaa isännän vanhempien kanssa.

Savon suunnalta saatiin keskellä yötä ensimmäinen satsi smyygilautoja, lattia- katto- ja ikkunalistoja. Emännän anoppi sai kolme päivää maalailla noita listoja sekä sillä titaanidioksidilitkulla, että maalarin lakalla, jotka siis höylättiin meidän toiveidemme mukaisiksi. Suuret kiitokset siitä ystävälliselle savolaiselle höylärille ja listojen kuskaajille. Alusta asti on ollut selvää, että haluamme taloomme kunnolliset lattia- ja kattolista ja nyt meillä on sellaiset asennusta vaille :)

Ensimmäisenä urakkana isäntä aloitti isänsä kanssa makuuhuoneen laminaattien asennuksen. Siinä ei kauan nokka tuhissut, kun ensimmäinen huone oli saanut laminaatit lattiaan pikkupoikien avustuksella. Miehet hoitivat asennuksen, kun pikkupojat jakoivat laminaattilevyjä kilpaa. Sen jälkeen ilta jatkui pikkutunneille asti Ikean vaatekaappi Tonnesin parissa. Nukkumaan eivät miehet menneet, ennekuin kaappi oli kasattuna kaikilla tarvittavilla hyllyillä ja lokeroilla. Hommat muuten hoituivat kolmessa polvessa. Naisväki lähti motivaatiokämppään nukkumaan ja saunomaan, isän ja pojan puuhaillessa tuon 3 metriä leveän kaapiston parissa kuunnellen mm. radio suomesta Jaakko Tepon mainioita turinoita, aivan kuin silloin ennenvanhaan :) Niin ja tulihan sieltä lopulta myös se Jaakon paras biisi eli Hilima ja Onni :)

Seuraavana päivänä alkoi alakerran ovien asennus. Tässäpä olisi kuvattuna tuo kaunistus. Makuuhuoneisiin ja alakerran wc:lle laitettiin oikein mäntyinen ovi, kun muihin huoneisiin tyydyttiin edullisempiin kevytoviin, on niissä vaan melkoinen painoero. Toinen päivä puuhasteltiin myös kaikkea muuta pientä, kuten makuuhuoneen listoitusta ja kolmannelle päivälle jätettiin kosteiden tilojen ovet.


Kameran linssiin on saatu vangittua tämä pesuhuoneen kaunotar, eli Vertigo Plus väliovi. On muuten meidän mielestä todella kiva piristys sekä pesuhuoneelle että kodinhoitohuoneelle. Tätä ovea on varjeltu kuukauden päivät ja nyt se on vihdoin ja viimein saatu vielä ehjänä omalle paikalleen. Kyllä hymy oli siinä vaiheessa herkässä isännälläkin, joka oli alusta alkaen ihastunut kyseiseen oveen. Lopuksi saatiin vielä alakerran viimeiset ovet paikoilleen, lukuunottamatta tuulikaapin pariovia, mutta niitä ei asennetakaan ennekuin on suurimmat muuttopuuhat saatu suoritettua, ettei vain kolhita niitä kaunokaisia. Siinäpä olikin suurimmat urakat joita tuon tehoviikon aikana saatiin eteenpäin vietyä. Tuossa vaiheessa oli vielä viisi vuorokautta alakerran käyttöönottotarkastukseen.  Seuraavassa vaiheessa siirryttiin lattian pariin toden teolla, mutta siitä lisää taas seuraavalla kerralla.

torstai 24. marraskuuta 2011

Kuvallisia päivityksiä lähinnä yläkerrasta

Tässä olisi tarjolla lähes kahden viikon takaisia kuvia, mutta nyt vasta on hetki aikaa purkaa näitä koneelle. Tässä pojat siis ruuvaavat vuorotellen yläkerran aulan lattialämmitystä varten tulevia kipsilevysuikaleita. Siinä vanha B&D saa kyytiä poikien käsittelyssä. Isännälle ei enää tähän projektiin ko. laite kelvannut, mutta poikien käytössä on ollut kelpo peli.

Kun emäntä oli saanut kaapelit liimattua paikoilleen, niin huilattiin siis yön yli ja seuraavana päivänä levitettiin lillingit ja päällimmäinen kerros lattiakipsilevyjä. Eipä tuonne paljon lämmitystä olisi tarvinnut värkätä, sillä sen verran hyvin takan lämpö nousee yläkertaan. Hikeä pukkaa välittömästi, jos jotain raskaampaa puuhaa yläkerrassa, mutta senhän tiesimmekin jo vanhastaan. Sen vuoksi emme laittaneet vesikiertoista lattialämmitystä, vaan päädyimme tähän sähkökaapeleiden vetoon, sen kun voi vaaratta tehdä itse, sähkäri käy vain kytkemässä ne toimintaan. 

Poikien yhteinen iso huone saatiin tänään viimeisten levyjen osalta valmiiksi. Eli nyt on seinät pakkelointia ja maalausta vaille valmiina. Lattialle saisi jo asentaa laminaatin, mutta laitetaan nyt kuitenkin ensin kattopaneelit paikoilleen. Tähän hommaan tosin ryhdytään vasta muuton jälkeen, mikäli huominen alakerran käyttöönottotarkastus antaa luvan muuttoon. Hyvin ovat pojat omassa huoneessaan jo aikaa kuluttaneet mm shakkia pelaamalla ja leffoja katsomalla, kun se sählyn pelaaminen siellä toistaiseksi kiellettiin.

Tämän verran on siis puuhasteltu yläkerrassa ja on aika siirtyä takaisin alakerran hommiin, että saadaan siellä kaikki valmiiksi muuttoa varten.

Kuten kuvasta näkyy, niin vielä alkuviikosta lojui sähkötaulun läheisyydessä melkoinen määrä kaapeleita, latureita ja jatkojohtoja, eli sähkärillä on ollut sangen kiireinen viikko. Samoin putkimiehillä on riittänyt puuhaa, meidän omista puhumattakaan, mutta niiden edistymisestä lisää seuraavassa postauksessa. Hieman esimakua seuraavasta postauksesta tarjoilee jo tämä viimeinen kuva, josta jo löytyy myös jotain uutta tuon kaaoksen lisäksi.

tiistai 22. marraskuuta 2011

Kiirettä riittää, mutta hommat edistyy

Kuvat ovat jälleen kerran jääneet kameran muistikortille, joka sijaitsee raksalla. Viimeinen viikko on ollut yhtä raksailua ja kiitos vanhempien raksa-avun, olemme taas hyvässä aikataulussa. Tämän viikon perjantaina on alakerran käyttöönottotarkastus ja tänään iltapäivällä putkimiehet antoivat 5 minuutin pikakurssin Oumanin käyttöön. Nyt on siis alakerran LV-työt tehtynä. Eli lämmitys on säädön kera päällä ja lämpimän suihkunkin voisi jo ottaa. Tuosta I:stä puuttuu enää 50 cm:n pätkä putkea ja pari kattoventtiiliä, sitten sekin olisi alakerran osalta testausta vaille vireessä. Sähkäri painaa urakalla omaa osuuttaan ja meillä on vielä hieman pintoja värkättävänä. Pari päivää aikaa ja katsotaan, jos lähipäivinä muistetaan ottaa kameran muistikortti taas mukaan, nyt olisi jotain näytettävääkin. Kiitokset vielä kerran näin blogin välityksellä vanhemmille parin päivän apuvoimista, niitä nimittäin tarvittiin, että saatiin viimeisellekin viikolle leppoisia yöunia. Tilastonikkareille vielä tiedoksi, että isännän ja emännän yhteenlasketut raksatunnit viime viikolta olivat huimat 99 tuntia, jonka  lisäksi emäntä ehti olemaan 4 päivää palkallisissakin töissä. ): Siihen päälle tuli vielä apuvoimien yhteenlasketut tunnit, joita kertyi noin 82 tuntia, eli melkoinen vilske tosiaan kävi raksallamme viime viikon aikana. Kunhan kiire hieman hellittää, niin laitetaan tuleville raksaajille tautatiedoksi, paljonko meillä voitiin käyttää omaa aikaa rakentamiseen, isäntä kun on pitänyt melkoisen tarkkaa tuntipäiväkirjaa kulupäiväkirjan lisäksi meidän omien töiden osalta.

torstai 17. marraskuuta 2011

Yläkerrassakin tapahtuu

Kun isännän sairasloma alkoi olla lopuillaan, niin oli aika siirtyä taas raskaampaan rakentamiseen. Ennen porrastoimitusta olisi tarkoitus saada poikien yhteinen iso makuuhuone suhteellisen hyvälle mallile, että saadaan loput yläkerran rakennustavarat jollain järkevällä tavalla yläkertaan varastoitua, koska meille tulee U-portaat, joissa tavaroiden kantaminen ei ole ihan sitä hauskinta puuhaa. Sähkäri oli saanut oman urakkansa poikien huoneessa valmiiksi, joten me  pääsimme levyttämään ensimmäisiä seiniä jo umpeen. Emäntä tuli pakkelipurkin kanssa heti perässä, kuten jälkimmäisestä kuvasta näkyy.

Tuo porrasaukon seinä pitäisi saada valmiiksi ennen porrasasennusta, kuten myös yläkerran aulan lattia. Niinpä noiden muutamien levytettyjen seinien jälkeen saimmekin taas siirtää tavaraa paikasta toiseen, jotta pääsimme sen yläkerran aulan lattian kimppuun. On se vaan melkoista tavaroiden paikasta toiseen siirtelyä tämä rakentaminen.



Isäntä merkkaili yläkerran aulan seinien paikkoja samaan aikaan, kun emäntä leikkeli kipsilevyistä suikaleita lattialämmityskaapelin kujia varten. Pikkuraksaajat saivat puuhailla omiaan, mutta suikaleiden asennusvaiheessa heistäkin oli suuri apu, kun akkukoneet suristen he ruuvailivat noita emännän liimaamia suikaleita paikoilleen. Vielä samana iltana asennettiin kaapelit kujiinsa ja sitten lähdettiin valmistautumaan viikonlopun viettoon.

Kaiken kiireen keskellä toinen pikkuraksaajista alkoi vielä sairastella, joten kalenterista tuntui päivät loppuvan kesken, sillä kämppähän on jo irtisanottu kuun vaihteeseen. No lauantai illalla koittikin iloinen yllätys, kun emännän vanhemmat saapuivat isäinpäivän viettoon ja arvokkaaksi raksa-avuksi. Sen jälkeen olikin kolme työntäyteistä päivää, joista lisää myöhemmin kuvien kera. Niin ja samaan aikaanhan ne Aurathermin putkipojat ovat hoitaneet omia hommiaan, joten ilme on alakerrassa muuttunut melkoisesti tässä kuluneen viikon aikana. Tosin syytäkin olisi, sillä muuttotarkastus on varattu ensi viikon perjantaille, eli nyt on deadline merkattu kalenteriin. Emännän vanhemmat ovat jo palailleet kotimaisemiinsa, mutta nyt odotellaan vuorostaan isännän vanhempia apujoukoiksi tähän loppurutistukseen. Pahin aikataulustressi kuitenkin poistui jo, kun tällä viikolla saatiin sen verran runsaasti pakollisia juttuja vietyä eteenpäin.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Tilastotietoa

Tänään on tullut täyteen 10.000 näyttökerran raja. Melkoinen kävijämäärä, kun ottaa huomioon, että tarkoitus oli tehdä itselle päiväkirjaa rakentamisesta ja jakaa kuvien kera tietoa etänä sukulaisille ja ystäville. Viime päivinä tuli pariin otteeseen tuota näyttökertojen lukua vilkaistua, sillä seurattiin, kumpiko raja rikkoutuu ensin, 200.000€:n tuhlailuraja vai tuo 10.000 näyttökerran raja. No pari päivää sitten lähti tililtä keittiökalusteiden lasku ja silloin rikkoutui tuo 200.000€:n raja. Eli suurinpiirtein noiden kuvien mukaiseen tilanteeseen asti pääsimme siis 200.000€:lla. Joitain vuosia sitten sillä olisi saanut rakennutettua samankokoisen talon paljon pienemmällä oman työn osuudella, ettei todellakaan mitään halpaa lystiä tänäpäivänä tämä rakentaminen ole. Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön, joten jatketaan kohti määränpäätä. Ensi viikolla olisikin tiedossa muuttotarkastus, eli alakerta pitäisi saada tarkastusta vaativaan kuntoon.

tiistai 15. marraskuuta 2011

KHH:n yläkaapit asennettu

 Viime viikolla oli isännällä pari täyden huilin päivää sairastamisen merkeissä ja työn makuun piti totutella hissun kissun, niinpä hän otti työn alle kodinhoitohuoneen yläkaapistot. Lasten sairastellessa myös, on tietokone lojunut raksalla lapsien viihdyttäjänä, joten blogipäivitykset ovat jääneet siitä syystä vähiin. Nyt on saatu tietokone raksalta kotiin ja voidaan esitellä kodinhoitohuoneen kasatut kaapistot. Eli täältä löytyy nyt se pieni pilkahdus roosaa, vaikka blogin nimi ei tarkoituksella kyseiseen väriin viittaakaan. Tuo kuvassa näkyvä kaunis pulpetti on muuten uuden kodin ensimmäinen kalustehankinta, jonka toinen mummo pääsee entisöimään entiseen loistoonsa. Sen jälkeen se roudataan yläkertaan poikien piirustus ja läksyjenteko paikaksi. Hieno löytö emännän työkaverilta, kiitokset sinne siis vielä kerran tästä upeasta kalusteesta.

Noissa ylemmän kuvan kaapeissa on hauskat saranat, joilla kaapit aukeavat ylöspäin ja alemman kuvan yläkaapeissa on puolestaan liukuovet. Ihan hetkessä ei tuo mekanismi asettunut paikoilleen, mutta pienen pähkäilyn jälkeen sekin saatiin onnistuneesti toimimaan.

Enää ei tarvitsisi kyseiseen huoneeseen kasata kuin tuon pulpetin tilalle tuleva penkki ja asentaa pesuallas ja taso paikoilleen. Pesukonekin on jo tilattu ja toimitus on vain puhelinsoiton päässä. Viime ja tällä viikolla on kuitenkin Auratermin putkimiehet puuhailleet lämminvesivaraajan putkiston kimpussa, joten heille on annettu työrauha ja itse olemme siirtyneet muihin sisätöihin.




lauantai 12. marraskuuta 2011

Kuvapäivityksiä

Nyt kun muistettiin ottaa kameran muistikortti raksalta kämpälle mukaan, niin voitaneen hieman päivitellä kuluneen ja edellisen viikon saavutuksia.

Eli juuri ennen Tukholma reissua isäntä sai valmiiksi ruokailu ja oleskelu erkkerin katon, sekä piilotteli olohuoneen harvalaudoituksen sekaan kaiutinpiuhoja kaiutinasennuksia varten. Tarkoitus olisi hankkia yksi pari kattoon asennettavia kaiuttimia tv:n äänimaailmaa parantamaan. Olohuoneeseen tulee äänentoistolle perinteinen stereojärjestelmä kenties subbarilla vahvistettuna, sillä se varsinainen leffahuone sitten varustellaan monikanavaäänillä yms.

Isännän naputellessa paneleita pääsi emäntä tutustumaan uuteen työvaiheeseen eli tapetointiin. Tapetoitava ala ei ollut suuren suuri, mutta haasteita siinäkin riitti yllin kyllin. Tapetointikohteena kun oli keittiön välitilanurkkaus. Tapettina oli kohdistettava puskuun asetettava tapetti ja tuolla pienellä alueella siis yksi nurkka ja kolme rasiaa. Lähes kaikki tapetoinnin vaikeimmat työvaiheet saatu tuolle pienellä alueelle. Hyvinhän tuo tapetointi sujui ja sen verran onnistumisen iloa emännälläkin oli, että lupautui samalla tapetoimaan lisää pintoja, jos tapettiin jossain huoneessa satutaan päätymään. Aikataulullisista syistä johtuen, meille tulee tässä vaiheessa maalatut seinät, katsotaan sitten muutaman vuoden päästä. Maalatuilla seinillä kun on sekin hyvä puoli, että pohjatyöt pitää tehdä todella hyvin, joten jos haluaa joskus tapetoida siihen päälle, niin eipä tarvitse kuin kalusteet siirtää ja listat irroittaa :) Kiitokset muuten emännän siskolle, joka oli mukana makutuomarina, tuota tapettia valittaessa. Valinta oli napakymppi, tuo kuvio sopii meidän puuaiheiseen teemaan kuin nenä päähän. Näiden suorituksien jälkeen oli hyvä lähteä hyvin ansaitulle Ruotsin reissulle.

maanantai 7. marraskuuta 2011

Rakennusloma lomailtu

Huikean hieno konserttielämys isännällä Tukholman Globen hallissa koettuna ja emäntä vietti pikku poikien kanssa yhteistä peliaikaa korttipakan, tikkupelin ja yatsyn lumoissa. Puitteet minilomalle naapurimaassa olivat täydelliset, sillä sää oli suosiollinen, hotellivalinta mitä onnistunein ja laivamatkat jälleen kerran viihdyttävät, tällä kertaa päästiin tutustumaan tax free myymälän varastotiloihin, joissa oli valtavat määrät karkkia ja aikuisten juomia. Kiitokset myös koiranhoitajalle, tämän miniloman mahdollisamisesta omalta osaltaan.

Menomatkalla kävimme Rakennusapteekista ostamassa keittiöön vetimet ja Turun K-Raudasta pyykkikorit kodarin kiinteään kaappiin. Tukholman tuliaisina puolestaan oli lisää kivoja tonttuja, joista myöhemmin lisää kuvien kera, kunhan ne kotiutuvat uuteen osoitteeseensa. Niin ja tarttuipa laivalta vielä parit Iittalan klassikkokynttilänjalat mukaan, jotta ollaan valmiita uudessa kodissa itsenäisyyspäivän juhlistamiseen, siihen kun on aikaa enää alle kuukausi.

Tänään aamupäivällä saimme kuulla ensin huonoja uutisia, kun selvisi, että LVI-asentaja on sairaslomalla, eli lämminvesivaraajan asennus siirtyy ainakin hieman. Lisää huonoja uutisia tuli, kun tohtori määräsi isännälle pakkolepoa. No onneksi sentään sähkärimme pääsi jatkamaan urakkaansa, jossa tällä kertaa oli kohteena yläkerrassa poikien makuuhuoneen sähköistys. Nyt siellä olisi kuulemma hänen puolestaan valmista, että seinät ja katon saa laittaa umpeen. Illalla tuli vielä lisää hyviä uutisia, kun saimme pari kuvaviestiä meille tulevista lattia- ja kattolistoista, jotka ystävällinen pohjoissavolainen sahuri meille höylää ja isännän appiukko on luvannut ne meille kuljettaa. Tällä hetkellä pientä lisäapua vanhemmiltamme toivotaankin, kun ei ole vielä tiedossa, kauanko isäntä joutuu raksalta huilaamaan.

Niin ja mainittakoon muillekin rakentajille tai tuleville sellaisille, että Tukholmassa ollessamme isännälle soitti eräs rännitoimittajan edustaja, joka oli raksallamme ottamassa mittoja rännejä ja kattoturvatuotteita varten. Todella mainiota palvelua, kun emme olleet edes ottaneet heihin yhteyttä. Pyysimme jättämään tarjouksen ja sellainenhan postilaatikostamme sitten löytyikin. Mutta summan nähtyään isäntä taisi hieraista parikin kertaa silmiään, sillä tarjous oli kertakaikkiaan tyrmäävää luettavaa. Vastaavia tarvikkeita saa usealtakin eri toimittajalta parin tonnin hintaan, joten asennuksen hinnaksi tulee noin 2500€ yhden päivän työstä. Melkoista hintapolitiikkaa tuntuvat harrastavan, kun esimerkiksi takkamuurari ottaa noin 1000€ asennuksesta ja porrasasentaja saman verran. Eiköhän nuo rännit ja kattoturvatuotteet laiteta omin voimin, niin saadaan jälleen kerran hyvä mieli, kun tietää tienanneensa sievoisen summan suhteellisen yksinkertaisesta työstä.

tiistai 1. marraskuuta 2011

Villat puhallettu

Nyt voidaan todeta, että vihdoin ja viimein ne puhallusvillat saatiin yläpohjaan. Tänään aamulla raksalle kurvatessani, siellä oli juuri peruuttelemassa Selluvillan kuorma-auto. Puoli kymmeneltä alkoi selluvilla pölistä yläpohjassa ja pari tuntia myöhemmin urakka oli hoidettu. Eipä sitä oikein muuta mainittavaa tänään sitten tapahtunutkaan, kun flunssan poikanen kaatoi isännän vuodepotilaaksi. Toivottavasti dropit ovat auttaneet miestä mäessä, jotta saadaan huomenna taas projektia vietyä eteenpäin.

Eilen saatiin kuulla myös savon suunnalta terveisiä, että perheen miesväen yhteinen sisustustekstiili uuteen kotiin on saatu jo juniorin kummisedän hellään syleilyyn. Pidetään peukkuja, että se saadaan ensi viikolla jo meidänkin ihailtavaksemme.

Kirenan kaappitoimitus saapui

Viime viikolla oli sangen vilkasta liikennettä raksallamme tavaran toimittajien toimesta, sillä laminaattien ja lämminvesivaraajan lisäksi perjantaina tuli vielä Lappiportaiden porrastoimitus sekä Kirenan eteiskaappi. Eteisen kaappia kasattiinkin sitten viikonlopun aikana oikein huolella, kun oli sattunut pieni lipsahdus mittoja annettaessa. Neljä milliä liian pitkät osat ahdistavat yllättävän paljon, joten isäntä joutui työstämään useita osia, että saatiin kaappi paikoilleen. No loppu hyvin, kaikki hyvin ja nyt kaappi on liukuovia vaille kasattuna ja käytössä. :)

Näiden lisäksi olemme ajaneet rallia pahvinkeräyspisteen ja raksan välillä, kun noita pahvilaatikoita on kertynyt ihan kiitettävät määrät. Alkuviikosta on tarkoitus puuhastella erkkerin panelien kimpussa ja odottaa sitä puhallusvilla toimitusta.

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Keittiösaareke kasattu ja muuta pientä puuhastelua

 Isännän puuhaillessa keittiön saarekkeen parissa emäntä pakkeloi alakerran viimeisiä seiniä eli olohuoneen ja makuuhuoneen välistä seinää molemmin puolin. Paklaamisen lisäksi hän avusti pikkuraksaajia tuulikaapin vaatekomeron takaseinän maalausurakassa. Siihen pojat olivat valinneet väriksi Tikkurilan värikartastosta "Sinisiipi" -nimisen värisävyn. Pieni lipsahdus sattui myyjälle, kun hän ymmärsi meidän haluavan kalustemaalia ja ehti sekoittaa sävyn ennenkuin isäntä ehti huomauttaa, että meillä on pintana kipsilevy. No se purkki otettiin, mutta eihän se toimi kipsilevylle ihan yhtä hyvin kuin esimerkiksi Harmony, joka on takoitettu levypinnoille. Koska kyseessä on vain vaatekaapin takaseinä, niin ei se meidän maailmaa kaada. Pojat olivat hyvin mielissään päästyään pitkästä aikaa oikeisiin raksatöihin. Se siivous kun ei heidän mielestään ole oikeaa työtä :)

Samaan aikaan siis isäntä värkkäsi sen keittiön saarekkeen kimpussa ja kuten kuvasta näkyy, niin lopulta se saatiin kasattua ja induktiotasokin siihen asennettua. Keittiösaarekkeeseen saimme yhteisenä toiveena 3 hengen aamiaispöydän vastakkaiselle puolelle ja jos langaton verkko ei ota toimiakseen, niin läppäri saadaan piuhan perään, kun vedettiin sitä verkkopiuhaa tälle saarekkeellekin, onpahan emännän hyvä kokeilla uusia reseptejä netistä poimituilla ohjeilla ja isäntä voi surffailla aamiaispöydässä uusimpien uutisten perässä, kun ei se sitä paperista Hesaria koskaan ehtisi lukeakaan :)




Lopuksi asensimme yhteisvoimin loput keittiön kaapit ja koneet paikoilleen. Nyt alkaa keittiö olla hyvällä mallilla ja ensi viikon reissulla käymme hakemassa rakennusapteekista vetimet kaapeillemme. Hieman kauemmin asennukseen meni aikaa kuin Puustellin asennutiimiltä, mutta kyllä tämä ihan maallikkorakentajaltakin onnistui ilman suurempia murheita, eikä lopputuloksessakaan varmaan hirveän isoa eroa olisi ollut. Nyt se unelma alkaa olla siis käsin kosketeltavissa, jonka hieman reilu vuosi sitten valitsimme kuvien ja mallien perusteella. Ny kun se on siinä lähes valmiiksi asennettuna, niin vieläkin olemme tyytyväisiä valintaamme.

lauantai 29. lokakuuta 2011

Saunan seinät valmiina ja tavaratoimituksia

Keskiviikkona isäntä vietti pitkän illan saunan seinien parissa ja torstaina aamupäivästä pääsi viimeistelemään kattolistoilla tulevan saunamme. Nyt se saa toimia vielä hetkisen varastotilana, ennenkuin sinne aletaan rakentamaan lauteita. Laudemateriaalit kannetaan ensimmäiseksi säilöön, tähän oikeaan osoitteeseensa pois porrastoimituksen tieltä. Ehkäpä ensi viikon laivareissulla sattuisi sopiva rautakauppa matkan varrelle, josta saisimme tuliaisiksi kiukaan tänne. Näillä näkyminhän se on se Harvian Forte yhä edelleen.

 Panelointiurakan jälkeen isännällä oli leppoisaa raatamista, kun laminaattitoimitus saapui raksalle. Reilut 100 neliötä eli noin 808 kg laminaatteja sai isäntä kantaa sateelta suojaan ja juuri ennen ensimmäisiä pisaroita oli viimeinen nippu sisällä. Edelliseen kotiimme asensimme olohuoneeseen tuota Quick Stepin laminaattia ja siellä se osoittautui hyväksi asentaa ja miellyttäväksi käyttää, joten nyt päädyimme saman valmistajan laminaattiin. Tällä kertaa valitsimme Elite mallistosta tumman tammen värisen laminaatin, joilla siis päällystämme loput talon lattiat.

Noilla laminaateilla olikin hyvä ottaa alkulämmöt, sillä saman päivän aikan saapui myös 160 kg:n toimitus Akvatermiltä, eli se meidän 500 litran AKVAir Smart -varaajamme. Siinä tarvittiin naapurin isännät kaveriksi, että saatiin se möhkäle talon sisälle. Suuret kiitokset heille siitä. Isäntä otti vielä samana päivänä yhteyttä LVI-urakoijaamme ja sieltä lupailtiin, että ensi viikolla tulisivat kytkemään varaajan käyttöön ja samalla liittäisivät sen takkakierron siihen piiriin. Sen jälkeen olisikin lämmintä vettä käytettävissämme ja saataisiin myös lattialämmitys alakertaan toivon mukaan. Tälle viikolle tuli vielä lisää tavaraa raksallemme, mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa.

perjantai 28. lokakuuta 2011

Poikien huoneessa lattian pohja valmiina

Viime viikolla saatiin keittiön lisäksi myös yläkertaan poikien huoneen lattialämmityskaapelit valmiiksi ja nyt siellä päästään tekemään väliseinärunkoa.

Isäntä valmisti lillingit, jotka emäntä levitteli kaapeleiden päälle. Kun lillingit oli levitetty lattiakipsilevyn kokoiselle alueelle, niin kannoimme aina uuden levyn, jotta ruuvaaminen olisi turvallisempaa ja samalla tuo tasoite toimi liima-aineena kipsilevylle. 7 säkillistä meni tuota Kiillon lattialämmitystasoitetta noin 22 m2 kokoiselle alueelle. Nuo kaapelikujat olivat tuolle Devi kaapelille ne minimikokoiset eli noin 2,5 cm leveät. Nyt on päästy kokeilemaan tuokin työvaihe ja tiedetään mitä kannattaa tehdä toisin seuraavien huoneiden kohdalla.

Pojat ovat jo ottaneet salibandy käyttöön tuon suuren huoneensa ja suunnitelmissa heillä on vaikka minkälaista  peliä, pingispöydästä ilmakiekkoon ja biljardipöytään. :)

Väliseinärunkoa olisi tarkoitus tänne seuraavaksi kasata, sillä senhän täytyy olla valmiina porrasasennukseen mennessä, mutta taitaa seuraavaksi olla vuorossa saunan panelointi, jotta saadaan laudemateriaalit pois olohuoneesta porrasmateriaalitoimituksen tieltä, joka puolestaan on luvassa tänään aamupäivällä.

torstai 27. lokakuuta 2011

Keittiöprojekti kuvien kera

Keittiö valmiina vastaanottamaan kalusteet, eli katto paneloitu ja seinät maalattu

Kaaos kuormanpurun jälkeen


Hieman selvitelty alakaappien sijainteja ja laitettu sokkelijalkoja paikoilleen

Ensimmäisenä asennettiin kulmaan tullut Le Mans -kaappi

Alakaappien jälkeen oli vuorossa yläkaapit, joiden kasaus aloitettiin tiskarikaapiston seinästä

Kaapistojen jälkeen oli vuorossa Blanco altaan asennus

Ja tässä yhden illan uurastus isännältä


Saarekkeen mallinnus meneillään
 Tässäpä olisi tällainen kuvapäivitys operaatiosta "keittiö". Kuten näkyy, niin hyvin olemme edistynet, mutta onhan siinä vielä pientä väsäämistä, ennenkuin kaikki on paikallaan. Yllättävän hienosti on tuo asennusprojekti edennyt ja ilman suurempia takaiskuja, toivotaan, että sama tahti jatkuu loppuun saakka.

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Ei saatukaan villoja vielä :(

Viime viikon keskiviikkona jatkoimme aamupäivällä keittiön kaapistojen parissa puuhailua ja valmistauduimme henkisesti vastaanottamaan ne puhallusvillat, kun aamulla olimme saaneet vahvistussoiton yhteyshenkilöltämme. Päivä kului ja kului, mutta villoittajista ei näkynyt merkkiäkään. Lopulta illalla viiden aikaan saimme tarpeeksemme ja pakkasimme itsemme autoon ja lähdimme valmiiden patojen ääreen viettämään hyvin ansaittua syyslomaa. Seuraavana päivänä isäntä sai kiinni yhteyshenkilömme ja ilmoitti hänelle ettei villoittajia koskaan lupauksesta huolimatta kuulunut. Saimme kuulla, että muilla sovituilla kohteilla olivat kylläkin käyneet. Me olimme tilanneet tämän puhallusvillan noin neljä viikkoa sitten...ja eilen saimme kuulla, että ensi viikon tiistaina on seuraava yritys. Jos tuo puhallus tällä kertaa toteutuu, niin siinä menee 6 viikkoa tilauksesta, kun lupaus oli alunperin 2 viikon toimitusajalla. Vahinkojahan sattuu meille kaikille, mutta tässäkin tilanteessa ainoastaan rakentaja maksaa, kun joutuu puhaltimella lämmittämään harakoille.

Pieni syysloma tuli todellakin tarpeeseen koko perheelle ja loma oli kaikin puolin onnistunut, ainoastaan Kalpan tappio Kärpille Niiralan montussa jäi hieman harmittamaan. Kuten kuvan ottopaikasta voi päätellä, niin olimme onnistuneet saamaan hyvältä paikalta istumapaikkaliput, sillä osa seurueestamme istui keskiviivan oikealla puolella ja osa vasemmalla. Tappiosta huolimatta etenkin pikkufanit jaksoivat kannustaa loppuun saakka suosikkijoukkuettaan. Pelin päätteeksi molemmat pojat saivat kerättyä puolen tusinaa nimmaria viiriin ja fanipaitaan. Isäntä teki myös hankinnan, joka tulee myöhemmin koristamaan kenties yläkerran aulaa, mutta siitä tarkemmin, kunhan tuo aika koittaa.

Perheen miesväen ollessa matsissa, oli emäntä onnistunut siskonsa kanssa löytämään keittiön välitilaan kivan puuaiheisen tapetin, joka tulee siis lasin alle. Lasitus tuonne keittiön välitilaan saadaan ensi kuun puolella, kun on sen verran ruuhkaa tällä hetkellä lasituspalvelulla.

Huomenna yritän ehtiä laittamaan postauksen kuvien kera tuosta keittiöprojektin etenemisestä, nyt kun siitä on jo jotain paljastettavaakin :)