tiistai 31. toukokuuta 2011

Pihasuunnitelmaprosessi


Kuten jo jossain vaiheessa mainitsimme, niin teemme erillisen postauksen pihasuunnitelma prosessistamme. Nyt olisi sopiva hetki sille, ennenkuin jatkamme viikonlopun ja kuluvan alkuviikon rakennustarinoilla, sillä niitä taas riittää, kiitos siitä isännän isälle ja kummisedälle sekä yllättäville käänteille.

Tässä lyhyesti kuvattuna tuo syksyinen uurastus. Eli ensivaiheessa kävimme tiedustelemassa Via Gardenin Päiviltä, mitä tuollainen ammattilaisen pihasuunnitelma pitäisi sisällään, jos sattuisimme saamaan tonttihaussa omakotitontin. Täytyy myöntää, että tonnilla saa toisinaan paljon, sillä se oli karkeasti arvioiden korvaus tästä suunnitteluvaiheesta.

Kun tontin saantimme varmistui viime syksynä, otimme lähes välittömästi yhteyttä uudelleen Päiviin. Sovimme tontille tapaamisen, jossa Päivi kartoitti parin tunnin ajan toiveitamme ja terveisiämme pihan suhteen. Ohessa panoraamakuva lähtötilanteesta. Toivelistallamme oli kaikenlaista maakellarista, kivettyyn ja helppohoitoiseen nurmikottomaan pihaan rajattuine istutusalueineen, kasvimaineen ja luonnontilaisine metsineen. Eli sangen vapaat kädet annettiin suunnittelijalle muutamilla toiveilla höystettynä.

Koska tontilla ei ollut ns. rakennusruutua, vaan talon sai asettaa melko vapaasti päätimme kysäistä Päiviltä apua tähänkin asiaan, sillä olisihan se yksi merkittävimpiä päätöksiä pihasuunnittelijan kannalta. Jälleen kerran vietimme porukalla pari tuntia tontilla askelmittoja ottaen ja lippunauhaa puusta puuhun vetäen. Kolme talon paikkaa saimme merkatuksi ja ajatuksemme talon paikan suhteen muuttuivat täysin ja kiitos siitä Päiville. Nukuimme varmuuden vuoksi yön yli ja menimme uudelleen katsomaan lippunauhoja, mikä varmisti päätöksen olevan oikea, talo ja myöhemmin tuleva autokatos olivat saaneet luonnolliset paikkansa tontilta. 

Tässä vaiheessa saatiin jo informoida pääsuunnittelijaa talon paikan suhteen, hyvä niin.
Seuraavaksi Päivi alkoi työstämään alustavaa suunnitelmaa tulevasta pihasta. Siinä välissä saimme myytyä vanhan asuntomme ja ehdimme muuttaa tilapäiskämppäämme. Kun alustava pihasuunnitelma oli valmiina sekä 1:200 että 1:100 olevilla kuvilla ja karkeilla kasviluetteloilla oli meidän vuoro ryhtyä pohtimaan sitä ja omia toiveitamme. Tästä alkoivat mielenkiintoiset vuoropuhelut meidän ja suunnittelijan välillä. Siinä pääsimme esittelemään omia toiveitamme ja terveisiämme Päivin piirtäessä suunnitelmia uusiksi niiden pohjalta. Näihin tapaamisiin hurahti aina helposti pari kolme tuntia aikaa, joten mistään pienestä projektista ei siinä mielessä ollut kyse. Lopulta saimme meitä kaikkia kolmea tyydyttävän suunnitelman aikaiseksi ja Päivi sai laatia suunnitelman lopulliseen formaattiinsa. Se sisälsi sitten meille hyvää taustamateriaalia toteutusta varten. Suunnitelmasta nimittäin löytyy täydelliset kasviluettelot kappalemäärineen, menekkilaskelmat täytöille, kiville yms. materiaaleille,työohjeet kiveysten tekoon, istutusohjeet kasveille sekä suunnitelma pihavalaistukselle niin ja tietysti kustannuslaskelma koko pihan toteutukselle, joka tehtiin muuten meidän budjettiraamien mukaan.

Tämä suunnitelmahan on ollut meille jo nyt suureksi avuksi, jotta saimme kaivurista täyden hyödyn irti pihan pohjien tekoon sekä mm. sähkökaapeliden vetoihin ja siihen suurta kiinnostusta herättäneeseen sadevesikaivon tekoon. Lisäksi pihan logistiikka on saatu melko hyvin toimimaan suurienkin ajoneuvojen kanssa, eikä näinollen ole kauheasti vaivattu naaureita teitä tukkimalla. 

Pikkuhiljaa saadaan talon editymisen kanssa pihaakin eteenpäin, jotta muuttopäivän koittaessa olisi edes osa pihasta muutakin kuin pelkkää hiekkalaatikkoa. Suuret kiitokset siis Päiville ja Via Gardenille tähän astisesta prosessista, lisää yhteistyötä on luvassa kenties jo syksyllä, kun toivottavasti piharakentamiseen päästään hieman käsiksi. Tämän kuvatun prosessin ansiosta meillä on nyt luonnontilaista pihaa puolet tontista valmiina, joka alkaa suoraan kohta valmistuvalta terassilta. Länsipiha alkaa siis olla jo valmis, vain pari puskaa puuttuu ja nekin päästään toivottavasti syksyllä laittamaan paikoilleen. :)

Terassinpohjien tekoa

Torstaina oli taas yhteistä aikaa raksalla. Kaunis aamupäivä veti meitä puoleensa ja päädyimme tekemään terassin pohjia. Valitettavasti kamera unohtui matkasta ja kuva aineistoa ei tästä löydy. Mutta pilareiden anturat löysivät kutakuinkin paikkansa ja suuntaa antavan koron. Siihen sitä kehikkoa sitten mallailtiin ja oltuamme tyytyväisiä aloimme tasoittelemaan pohjaa. Sopivasti viettävälle tasatulle pohjalle levittelimme maanrakennuskankaan, jotta hiekkamaalla saadaan maalajit pidettyä toisistaan erillään. Siihen päälle levittelimme muutaman sentin kerroksen sepeliä ja kylläpäs tuli siistiä. Nyt vaan odotellaan viikonloppuapuja, että saadaan muurattua harkot paikalleen ja päästään jatkamaan terassin tekoa.

tiistai 24. toukokuuta 2011

Raudoitusta, raudoitusta ja vähän terassipuuhastelua


 Uusi viikko ja uudet kujeet. Eilen nosteltiin kuutisenkymmentä villapaalia toiseen kerrokseen sateelta parempaan suojaan, kun kuulimme, että tänään tulee timpurit tekemään alakerran raudoituksen. Samalla siistimme koko alakerran, että saavat helposti verkot asennettua.

Illalla isäntä kävi asentamassa myös maakellarin anturalle raudat, joten sekin on valmiina vastaanottamaan kuraa. Hieman meni aikataulutus pieleen, kun ensi viikolle siirtyi tuo lattiavalu ja tulevana viikonloppuna olisi isännän isäukko tulossa hiukan auttamaan. No eiköhän tuolta jotain puuhaa löydy.

Illalla oli vielä hetki aikaa puuhastella, joten isäntä aloitteli terassianturoiden paikkojen kaivelun uudelleen. Päätimme sittenkin ripotella sinnetänne ne kuusi anturaa pilareineen, jotta saadaan paremmin tukipisteitä ympäri terassia. Nyt ei tule yhtään yli kolmen metrin väliä, joten kantavuuden kanssa ei pitäisi olla ongelmia suurillakaan bileillä tai lumikuormilla. Pari anturaa löysi jo oikean paikan ja koron, enää olisi neljä jäljellä. Loppuviikolla on tulossa työkaverilta ostettu betonimylly, joten ainakin nuo terassin pilariharkot päästään viikonloppuna muuraamaan ja terassirunkoa kasaamaan, jos ei muuta puuhaa apureiden kanssa päästä tekemään.

Huomenna pitäisi Aurathermin poikien tulla asentamaan Rothin lattialämmitysputkia, jonka jälkeen vain odotellaan lattiavaluporukkaa. Onneksi näitä pihalle tulevia muita projekteja päästään samalla viemään eteenpäin, jos eivät heti alkuviikosta pääsekään tulemaan.

Maakellari ja terassitarpeet saapuu

 Keskiviikko vierähti terassitarpeiden tarjousten perässä juosten. Soittelin naapurikylään sekä tiedustelin oman kylän parista eri kaupasta ennenkuin löytyi sopivaan hintaan terassi ja kuistitarpeet tontille toimitettuna. Ihan oman kylän puutavarakaupasta ne lopulta otettiin, kun ensin oli kovasti hinnoista tingitty. Illemmalla niillä hieman mallailtiin tulevan terassin paikkaa ja aloitettiinpa siinä jo terassianturoiden kaivaminenkin. Tarkoitus olisi laittaa kuusi anturaa riviin ja niiden päälle parit pilariharkot. Siihen kannattajaksi kyllästetty lankku, joka kannattelisi itse terassirunkoa. Terassin koko tulee olemaan noin 6x4 metriä heti siinä erkkerin edessä.

Torstaiaamuna tontille tuli myös maakellarin harkot. Nyt vain täytyy saada raudoitettua se anturamuotti ja sen jälkeen odotellaan lattiavalua, jonka yhteydessä valetaan antura maakellarille. Siinä olisi 7 tonnia harkkoja, joista kuvassa näkyy mm. holviharkot. Eli nyt olisi monenlaista värkkäämistä iltojen ratoksi tontilla tarjolla.

Viikonloppu pitää kuitenkin pyhittää tällä kertaa viihteen puolelle hyvässä seurassa, jotta jaksaa paremmin taas arkisen aherruksen lomassa viedä tätä projektia eteenpäin.

Pientä puuhastelua

 Viikko melkein vierähtänyt viimeisestä postauksesta ja siinä sivussa on jäänyt parin viikon tapahtumat kirjaamatta. Viime viikolla saimme vain hieman maalailtua, kun säät eivät olleet oikein suosiollisia. Maanantaina kuitenkin erkkeri sai hieman lisää väriä ja iltasella siivoilimme paikkoja, jotta raudat saataisiin lattiaan. Siinä samalla järjestelimme yläkertaan tilaa mm. villapaaleille.

No kaikkihan ei mennyt kuin Strömssössä, eli timpuriporukkaa ei kuulunut eikä näkynyt alkuviikosta. Meitä se ei oikeastaan haitannut, sillä meillä oli tiistaina yhteistä vapaata aikaa sen verran reilusti, että alakerran harvalaudoitus saatiin valmiiksi keittiön, olohuoneen, makuuhuoneen ja saunan osalta. Seuraavalla viikolla saa siis aloittaa näiden huoneiden osalta välipohjan villoituksen, joka onnistuu ihan yksinkin raksalla puurtaessa, että sikäli oli oikeastaan parempi, ettei raudat tulleet vielä meidän tielle.

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Runkokatselmus

 Viime perjantaina oli meidän työmaalla runkokatselmus. Paikalle saapuivat vastaava mestari ja kaupungin rakennustarkastaja. Tarkastajalla oli palkkien ja kattotuolien kuviin merkkailtu tarkastettavia kohteita ja nyt tulee iso kiitos tästä tarkastuksesta, sillä tarkastaja oli vaivautunut laskemaan tiettyjen liitosten naulamäärät ja löysi sellaisia paikkoja, joissa kuvat ja todellisuus ei täsmännyt. Tästä lähti illemmalla soitti talomyyjälle, joka lupasi Simonsin hoitavan asiat kuntoon. Muuta huomauttamista ei löytynyt, mutta tämä oli ihan hyvä osoitus, että oikeissa tilanteissa tarkastajatkin ovat tarkkoina. Lieneekö saanut vihiä jostain, vai oliko sattumaa?

Tässä samalla näkyy hieman tuota meidän yläkerran katto ja välipohjarakennetta. Nyt päästään villoittamaan välipohjaa ja asentamaan siihen päälle harvalaudoitusta, kunhan ensi saadaan riittävän pitkälle sitä alakerran katon harvalaudoitusta. Mielenkiinnolla odotellaan, ehditäänkö tiistaina jatkaa alakerran projektia, vai ehtiikö Lerocomin timpurit tulla laittamaan rautaverkot ennen sitä.

maanantai 16. toukokuuta 2011

Kattoruoteet paikallaan

Torstaina Lerocomin timpurit saivat loput kattoruoteet, räystäslaudat ja otsalaudat paikalleen, seuraavalla viikolla aikovat tulla asentamaan kattotiilet. Meiltä torstain työt jäivät vähäiseen maalaamiseen, sillä raksalla olisi tarkoitus järjestää ensimmäiset bileet. Kyseessä on vanhemman pojan syntymäpäiväkekkerit. Isännän tehtävänä oli tehdä tusinaa lasta varten temppurata ja perinteinen aarteenetsintä, joten siihen se päivä hukkuikin. No tällaisilla päivillä onneksi saadaan vaihtelua siihen raksapuurtamiseen.

Tuosta viimeisestä kuvasta saa hieman vinkkiä, millainen rata pikkupojille ja -tytöille saatiin aikaiseksi. Pääasiassa tuo rata saatiin värkättyä tontilta kaadetuista puista, joita tosiaan mm. upotettiin tolpiksi hiekkaan. Kemut onnistuivat mainiosti ja nyt voidaan taas palata arkiseen aherrukseen.

perjantai 13. toukokuuta 2011

Maalausta ja vesiputkia

 Keskiviikkona lämmintä riitti meidänkin leveysasteilla ihan kiitettävästi. Etsimme tontiltamme varjoisia paikkoja ja maalailimme kattolyhdyn paneelikasetteja sekä lähes parisataa metriä sekä räystäs- että otsalautoja. Lerocomin timpurit aloittelivat eteläpuolen kattoruoteiden asennusta meidän maalausurakkamme aikana. Eteläpuolen räystäslaudat ehtivät nousta korkeuksiinsa, ennenkuin tajusimme, että ne olisi helpompi maalata yhteen kertaan tukevasti maan päällä. No onneksi ehdimme sentään näin toimia pohjoisenpuolen räystäslautojen kanssa.

On se vaan melkoinen maalimäärä, mitä pohjamaalattuun taloonkin menee. Kohta parikymmentä litraa on Vinhaa sudittu seiniin ja ei olla kuin ehkä neljännes saatu maalattua. No sikäli hyvä, että nyt on jo aloitettu maalaaminen, niin saadaan talo muutaman viikon kuluttua näyttämään ulkoa lähes valmiilta. Ja parasta on se, että lähes jokaiselle päivälle on löytynyt puuhaa, mikä vie tätä meidän projektia eteenpäin.

Meidän maalatessa ulkona, oli Aurathermin putkimies tuskailemassa vesiputkien kanssa sisätiloissa. No onneksi itse suunnittelussa mukana olleena, on päästy vaikuttamaan siihen, mistä putket vedetään. Nytkin aamutuimaan olimme paikalla ja pääsimme yhdessä miettimään, mistä haluamme lopullisesti putkien kulkevan ja minne haluamme vesitukkien yms tulevan. Helpottaa toivottavasti myöhempiä töitä, kun putket eivät tule mistä sattuu, vaan sieltä, mistä niiden on ajateltukin kulkevan.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Työpukit ja harvalaudoituksen aloitusta


Kylläpäs ovat säät meitä raksaajia hellineet. Nyt kun sisällä on muovit välipohjassa ja styroksit lattiassa, niin mökissä on ihan kiitettävästi lämpöä. Seuraavaksi pitäisi sisällä aloittaa alakerran katon harvalaudoitus, että saadaan villat välipohjaan. Urakalla ei ole siinä mielessä kiirettä, että vasta loppuviikolle saatiin runkotarkastus, eikä ennen sitä saada laittaa umpeen näkyviä rakenteita.

Aluksi kävimme kiertelemässä paikalliset rakennustarvikeliikkeet etsien näppäriä alumiinisia työtasoja, mutta niiden hinnat olivat puolentoistasadan euron tuolla puolen, niin isäntä päätyi värkkäämään perinteiset pukit roskalauta osastoltamme. Toisen pukin naulasikin kasaan reipas esikoisemme, eli taas oli mielekästä puuhaa ekaluokkalaiselle. Ja hyvin hän hommasta suoriutui isän avustuksella.

Iltapäivällä nostelimme muutamat harvalaudat yhdessä kattoon ja illan päätteeksi isäntä jäi perinteisesti vasaralla naulaamaan harvalautoja kattoon. Pari sataa naulaa myöhemmin, väsynyt mies pyöräili kotiin ja alkoi surffaamaan netistä naulapyssyä. Taisi kuitenkin vielä jäädä hankkimatta, onhan noita kuulemma aikoinaan kovemmat hartiapankkirakentajat naulailleet tietämättä moisista kotkotuksista lainkaan.

Lukot ja helat paikallaan

No nyt on rakennustyömaa lukittavissa. Meitä odotti taas positiivinen yllätys, kun aloimme tutkailla lukkorunkoja. Talopakettia tilatessamme olimme siinä käsityksessä, että meille tulee talon lukoiksi Abloyn Exec, jonka patentti umpeutuu 2013. Toisin kuitenkin kävi, eli saimme Abloyn uudemman Sento sarjan lukot taloomme. Tässä on hieman mallia terassioven kahvasta, ihan siistin näköiset olivat Simonsín perustoimitukseen kuuluvat oven kahvat.

Välipohjan muovit laitettu

 Laitetaan alkuun pieni piristysruiske, jossa näkyy juniorin vauhdikasta menoa ylijäämälaudoista valmistetussa hyppyrissä. Sen verran oli kaverilla tervettä järkeä, että hyppäsi viistosti, eikä suoraan eteenpäin.





Viikonlopun ja maanantai illan aikana saatiin muovit kattoon, mikä oli tavoitteemme. Olipas taas pienistä käsistä iso apu, kunnes keksimme helpomman tavan asentaa tuo muovi kattoon. Maanantaina ei onneksemme tullutkaan raksaajat tontille, joten meillä oli styroksipaalit käytettävissä telineiksi.

Tiistaina alkoi taas tapahtua toden teolla, sillä Lerocomin timpurit tulivat jatkamaan styroksi urakkaa. Nyt on koko alakerta saatu eristettyä, että seuraavaksi pääsee putkimies ja sähkömies kaivertamaan putkituksille uria. Päivän päätteeksi menee aina hyvä tovi, kun siivoilee paikkoja ja peittelee pihamaalla rakennustarvikekasoja, mutta siinä onkin hyvä hetki huokaista syvään ja valmistautua levolle.

PS. Alemmassa kuvassa pilkistää muutama Paroc villapaali, joita saimme parikymmentä jo punnerrettua yläkertaan odottamaan villoitusta. Oli muuten hikistä hommaa ja niitä olisi pihalla odottamassa vielä noin 70 paalia.

maanantai 9. toukokuuta 2011

Välipohja on nyt jäykistetty

Perjantaina aamupäivällä jatkui välipohjan vasojen väliin tulevien lankunpätkien paukuttelu. Aivan ei saatu hommaa silloin valmiiksi, vaan muutama lankunpätkä jäi vielä lauantaillekin. Lauantaina kyseinen homma oli valmis, se sisälsi 64 lankunpätkää, joihin meni noin 400 kappaletta 4" nauloja perinteisesti vasaralla paukuttaen ja kaikenkaikkiaan aikaa kului sahauksiin, mittauksiin ja itse naulaamiseen lähes 10 tuntia, hieman olisi ollut nopeampaa runkonaulaimella, mutta eipähän sitä ainakaan vielä ole tullut hankituksi.

Jotta raksaaminen ei menisi liian vakavaksi, niin lauantaina päätettiin pikkuraksaajien kanssa rakennella hieman muutakin poikien iloksi. Aikamme väsättyämme saimme aikaiseksi pienen hyppyrin, josta pojat pääsivät kokeilemaan pieniä ilmalentoja nuoremman sankarin bmx-fillarilla. Naapurin lapset olivat ihmeissään, kun näkivät meidän hurjapäiden touhuja.

Seuraavana olisikin vuorossa välipohjan alapuolelle tulevan rakennusmuovin virittely ja harvalaudoitus, että päästään aloittamaan villashow. Se on tarkoitus aloitella äitienpäivänä, kun on noita apukäsiä enemmän tarjolla.

lauantai 7. toukokuuta 2011

Hommat etenee hieman yllättäen

 Keskiviikkona saapuessamme pystytystarkastukseen pihalla tosiaan odotti iloinen yllätys, kun Lerocomin timpureiden pakettiauto oli parkkeerattu pihalle. Sisältä kuului iloisia työn ääniä ja ulkopuolellakin näytti hieman erilaiselta. Timpurit olivat tulleet toiselta työmaaltaan sadetta pakoon meidän työmaalle, vaikka olimme odoteleet heitä vasta ensi viikolla jatkamaan omaa urakkaansa.

Niinpä talomme oli saanut sekä erkkeriin että kuistille räystäslaudat ja vielä komeasti oli pojat jiiranneet kulmat, että näyttää siistimmältä. Hienoa työtä olivat muuten tehneet. Meillähän on sovittuna urakka, joka sisältää ulkopuolisten töiden osalta ruodelaudoituksen sekä vesikatteen asennuksen (tiilien ladonnan) ja samaan urakkaan sisällytettiin myös muut ulkopuoliset työt, poislukien maalaus ja kuistin sekä terassin tekeminen. Saatiin sen verran hyvä tarjous tästä urakasta vesikatteen asennustyötarjous kyselyssä, että kannatti antaa nuo pikkuhommat siinä samalla heidän työkseen ja keskittyä itse sisätöihin sekä maalaukseen.


Sateen yltyessä oli timpurit siirtyneet siisteihin sisätöihin, tai no siisteydestä voi olla montaa eri mieltä, sillä heidän sisätyöurakkanaan oli lattian tasaaminen sekä styroksien asettelu. Sisäpuolinen urakkahan sisältää meillä lattiatyöt aina lattiavaluun saakka. Itse lattiavalun hoitaa toki toinen aliurakoitsija, mutta tämän samaisen urakan piikkiin. Reilut puoli alakertaa saivat jo eristettyä ja antoivat meille loppuviikon tehtäväksi raivata se toinen puoli puhtaaksi, että pääsevät ensi maanantaina jatkamaan styroksien asettelua. On se vaan melkoinen määrä styroksia, kun koko alalle tulee sitä 200mm. Luulisi sillä määrällä kylmän pysyvän loitommalla.

Nähtäväksi jää, joko ensi viikolla saadaan myös LVI-urakoitsija asentamaan viemärikaivot oikeaan korkoonsa ja vesiputket paikalleen, ainakin sähköasentaja lupasi käydä asentamassa lattiavalun alle tulevat kaapeloinnit.

Meidän urakkamme jatkuu loppuviikon ja viikonlopun osalta lattiavasojen jäykistämisellä, ulkoseinän maalaamisella, siivoamisella ja sen loppuosan raivaamisella, että saavat maanantaina loput styroksit paikoilleen.

perjantai 6. toukokuuta 2011

Pystytystarkastus pidetty

 Keskiviikkona saatiin pystytystarkastus pidettyä meille Simonsin paketin myyneen myyjän kanssa. Täytyy kiitellä tässäkin palvelua jota olemme tähän mennessä häneltä saaneet. Tässä löytyy kuvat ainoista virheistä, jotka yhdessä löysimme. Eli yksi talon kahdestakymmenenstä ikkunasta on saanut pienen näkyvän vaurion, mutta samaisen ikkunan osalta oli toinenkin huoli, sillä se ei suostunut kunnolla aukeamaan. Nyt odotellaan mielenkiinnolla kuinka Simons hoitaa tämän asian kunnialla loppuun.

Toinen huomautuksen kohde on helpommin paikattavissa, eli paikallaan asennettu kipisilevy vaihdetaan uuteen, jossa tuo sähkörasian paikka on paremmin kohdistettu, sillä tuon kokoista aukkoa ei näillä nykyisillä rasian suojakansilla saa peitettyä.

Yhä edelleen olemme siis täysin tyytyväisiä talopakettitoimittajan valintaamme Simons Husiin ja voimme hyvällä omalla tunnolla suositella samaa firmaa muillekin rakentamisesta haaveileville.

Pystytystarkastukseen tullessamme meillä oli iloinen yllätys tontilla, sillä Lerocomin timpuriporukan pakettiauto oli pihalla odottamassa, mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa.

tiistai 3. toukokuuta 2011

Maalari maalasi taloa


Vappupäivänä kävimme siistimässä rakennustyömaata ja väsäämässä pienen katoksen puutavara jämille. Sieltä pojat saa ottaa tarpeita nikkaroiteihinsa ja voipa niistä väsätä jotain hyödyllistäkin, kuten esimerkiksi portaat sisäänkäyntiä varten.





Maanantaina alkoi vihdoin rakentaminen meidän osaltamme. Aamupäivällä vastaava mestarimme piipahti työmaallamme ja isännän kanssa he katselivat päällisin puolin pystytysurakan aikaansaannokset, sillä keskiviikkona olisi tarkoitus pitää pystytystarkastus. Ei siinä mitään merkittävää huomauttamista ole, sillä pystytysporukka vaihtoi oma-aloitteisesti pari nostojen aikana rikkoutunutta kipsilevyä uusiin. Ainoastaan kaksi rasiaa joudutaan nostamaan kokonaisen sentin verran ylöspäin, jotta saadaan halutun kokoiset listat ikkunoille.

Tarkastelun jälkeen päästiin iltapäivällä töihinkin ja ehtipä isäntä paukuttaa muutaman tuen välipohjan vasoille kiinni. Siinä jäi vielä urakkaa parille illalle/aamulle, riippuen miten tällä viikolla vapaata aikaa sattuu olemaan.
 Isännän puuhastellessa sisällä oli emäntä puolestaan pihalla maalaamassa pohjoisenpuolen seinää. Ultran ja Vinhan välillä arvottiin ja lopulta päädyttiin Vinhaan. Väriksi olimme jo syksyllä valinneet Tikkurilan kaunistalo lastuista 609x:n. Muistelimme sen olevan tummempaa, kuin se sitten olikaan, mutta olimme kuitenkin sävyyn tyytyväisiä suurellakin pinnalla. Onneksi on suhteellisen tukevat telineet käytetävissä, niin urakka sujui sangen helposti ja vauhdikkaasti. Päätykolmioita varten tulemme myöhemmin vuokraamaan nostimen, sillä kokemuksesta tiedämme, ettei maksa vaivaa säästää telineitä kasaamalla ja niiden varassa kiikkumalla useiden metrien korkeudessa, kun nostimella sama homma hoituu yhdessä päivässä.


Pikku maalaritkin pääsivät osallistumaan maalausprojektiin ja saivat maalata ikkunakoristeiksi tulevia salmiakkeja. Tällä tavoin saamme koko perheen osallistumaan yhteiseen projektiin, kukin taitojensa ja kykjensä mukaan.