keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Tehoviikonlopun tuloksia osa2

 Harvalaudoituksen jälkeen nosteltiin ensimmäiset lattiakipsilevyt paikoilleen, jotta saatiin ylhäällä järjesteltyä tavaroita paremmin pois tieltä.

Kuten toisesta kuvasta näkyy, niin yksi yläkerran huoneiden lattioista laudoitetaan umpeen, sillä sinne tulee perheemme viihdekeskus. Kyseinen huone tehdään irti rungosta niin paljon kuin suinkin pystymme, jotta runkoäänet jäisivät mahdollisimman pieniksi. Siellä pääsee pelaamaan, katsomaan leffaa ja soittelemaan skitalla häiritsemättä muita talon asukkeja, mikäli suunnitelmamme toteutuvat niinkuin on tarkoitus. Kyseisen huoneen suunnitteluun on käytetty lukuisia tunteja netissä surffaten ja tietoja keräten.

Siinäpä ne puuhat olivat, mitä yhden viikonlopun aikana saimme aikaiseksi. Niin ja tietysti talon tuleva isäntä ehti vielä siivoamaan jäljet, sillä hänellä oli aavistus, että Aurathermin pojat tulisivat asentamaan Roth-lattialämmitysputket heti maanantai aamuna.

Ei kommentteja: