keskiviikko 24. elokuuta 2011

Sauna eristetty

Viimeisestä päivityksestä on taas vierähtänyt muutama päivä, kun arjen kiireet alkavat olla ihan toista luokkaa näin harrastuskauden kynnyksellä.

Jotain on kuitenkin raksallakin saatu aikaiseksi, vaikka siellä vietetyt tunnit ovatkin kuluneella viikolla jääneet hieman vähäisemmiksi. Saunaanhan isäntä halusi väsätä köyhän miehen saunasadun, eli tässä on nyt lopputulos nähtävissä. Seiniin tulee kaikkiaan 60mm finnfoamia ja vielä 45mm villaa, että luulisi lämmön pysyvän saunan puolella, viereinen makuuhuone kun tulee olemaan meidän pääraksaajien. Kattoon tuli myös 60mm finnfoamia ja siihen päälle vielä 100mm villaa, ettei pitäisi lämmön kovin herkästi karata myöskään yläpuolella olevaan poikien huoneeseen.

Isännän saatua eristysasiat hoidettua oli taas emännän vuoro astua remmiin ja taiteilla alumiinipaperit kattoon ja seiniin. Hyvinhän tuo kuvankin mukaan on siinä onnistunut. Alareunasta jätettiin parikymmentä senttiä teippaamatta, jotta saadaan vesieristys nostettua seinälle alumiinipaperin alle. Edellisen kodin saunaremontista viisastuneena, ajattelimme tällä kertaa koolata reilummin, eli 42mm rimalla ja alas laitamme kaksi riviä 10x10 laattoja, jotta paneelit jäävät hieman korkeammalle kosteasta lattiasta.

Saunan valaistuksen kanssa olisi tarkoitus puuhastella ensi viikolla, kattoon kun asennetaan kuvassa näkyvät valokuidut. Siivousvaloksi tulee sisäänkäynnin läheisyyteen kuvan mukainen yleisvalaisin.



Ei kommentteja: