tiistai 18. lokakuuta 2011

Keittiöasennus edistyy

Tällä kertaa ei ole tarjolla kuvia, mutta kerrottakoon, että pari pitkää päivää on vierähtänyt pääasiassa keittiön kaapistojen parissa. Nyt ollaan jo hyvässä vauhdissa, mutta voitaneen todeta, että seuraava keittiö asentuisi hieman paremmin. Ensimmäinen päivä meni pääasiassa ihmetellessä ja saatiin vain muutama hassu alakaappi oikeille paikoilleen, mutta toisena päivänä saatiin loput pitkien sivujen alakaapit ja paria komeroa vaille kaikki yläkaapit. Nuo komerot jäivät odottelemaan sähkärin pikaista visiittiä, sillä ne rasiakytkennät on hänen varmaan helpompi tehdä ilman niitä komeroja. Huomenna hänen pitäisi piipahtaa raksallamme. Sitten jää syysloman jälkeen vielä se saarekkeen rakentaminen, joka saattaa hiukan taas pohdituttaa, etenkin se puhaltimen asennus.

Huomiseksi on muuten luvattu se kauan odotettu puhallusvillatoimituskin. Mitään infoa emme ole saaneet mihin aikaan he saapuvat, mutta tällaista tämä rakentaminen vain tuntuu joidenkin toimijoiden kanssa olevan.

No Lappiportaallekin ilmoitimme ystävällisesti jo nyt, että joudumme siirtämään porrasasennusviikkoa taas eteenpäin. Alkuperäinen suunnitelma oli jo ensiviikolla, mutta nyt ollaan jo siirretty sitä viikolle 48. Sitä porrasasennusta ennen, kun pitäisi olla valmiina sekä alakerta että yläkerta porrasaukon ja kaiteiden kohdalta. Alakerran katto puoliksi paneloitu, mutta laminaatit ovat vielä tulematta. Yläkertaan ei ole päästy asentamaan aulaan lattialämpökaapeleita, kun kaikki on pidetty valmiina niille puhallusvilla toimittajille, joten katsoimme parhaaksi siirtää tuota porrasasennusta reilusti eteenpäin. Taidetaan ensi kuun lopussa tehdä pelkästään alakerran käyttöönottotarkastus ja jatketaan projekti loppuun raksan keskellä asuen. Eihän se uusi kokemus olisi tuo remontin keskellä asuminen.



Ei kommentteja: