sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Terassi sai kaiteet

Maanantaina eli vappuaattona meillä oli hieman toisenlaista ohjelmaa luvassa juhlimisen sijaan. Aamulla aloiteltiin terassin kaiteiden rakentamista ja illalla ne olivatkin sitten tässä valmiusasteessa. Isännän isä toimi pääasiallisena rakentajana isännän itse toimiessa apumiehen roolissa ja poikien kuskina aamupäivän ajan. Isännän äiti puolestaan sai vastata maalausurakasta, jota olikin ihan riittävästi. Ilma oli taas kauniin keväinen tällaiseen ulkoilma rakentamiseen.


Pitkän päivän puuhastelun jälkeen oli mukavaa lähteä koiran kanssa lähimetsään lenkille ja samalla katsella hieman etäämpää aikaansaannosta, joka on kuin piste i:in päälle. Nyt talo alkaa näyttää metsän suunnalta jo suhteellisen valmiilta. Samanlaiset kaiteet pitäisi rakentaa vielä pääkuistille ja khh:n portaille, mutta nyt on kaikki sopivat puutavarat käytetty, joten ensin tarvitsee saada hieman täydennystä tarvikkeille.

Ei kommentteja: