lauantai 16. kesäkuuta 2012

Kulkuväylille sepeliä

0-16 mursketta ja takana kasa kivituhkaa
 Kun suurinosa multakasoista eli noin 60 tonnia oli saatu kärrättyä pitkin pihaa omille paikoilleen, olikin aika todeta lihasten lämmittelyn olevan ohi, joten soitto paikalliselle murskalle ja sieltä saimme nuppikuorman verran kivituhkaa 0-8mm sekä kärrykuorman mursketta 0-16mm kulkuväylien kantavaksi kerrokseksi.

Viime viikolla aloittelimme pikkuhiljaa tuota murskeen kärräystä ja loppuviikosta alkoi kottikärryjen pyörän laakeri ilmoitella loppuun palamistaan. Tuon jälkeen työ oli entistä raskaampaa, mutta kun ei ollut aikaa hakea uutta pyörän laakeria, niin lisättiin voiman käyttöä :) Pikkuhiljaa se murskekasa siitä pieneni parin ensimmäisen päivän aikana, kunnes eräänä aamuna tuli puhelinsoitto, jossa Ruduksen kivitoimittaja tiedusteli mahdollisuutta toimittaa kivitilauksen kivet jo muutamaa päivää sovittua aikaisemmin. No onneksi molemmilla oli vapaapäivä, joten viimeiset 8 tonnia saivat siirtyä melkoisen ripeää tahtia alta pois. Ja niin vain ehdittiin ennen kivilähetyksen saapumista saada koko murskekasa levitettyä pitkin kulkuväylien pohjia. Puolisen tuntia viimeisen kottikärrykuorman jälkeen pihaan kaarsi kuorma-auto, lavallaan liuskekiviä ja pari säkillistä isoja 100-150 mm mukulakiviä. Noita mukulakiviähän on toki omastakin takaa, mutta ajattelimme samaan kuormaan ottaa pari säkillistä isompia murikoita, kun ei hintakaan päätä huimannut, 65€/säkki toimitettuna.

Noilla kivillä saimme rajattua hienon kivimuurin autopaikan ja rakennetun pihan väliin, mutta eiköhän niitä pikkuhiljaa saada tuohon oikeaan osoitteeseensakin toimitettua. Tosin ennen kivien latomista aiomme vielä suunnitella loppuun tuon ison istutusalueen, joka jää noiden kuvassa näkyvien kivikasojen ja talon seinän väliin. Ja saattaapa siihen vielä tulla kuormallinen multaakin tulevien kasvien iloksi. Katsotaan, mitä tässä kesälomien aikana saadaan siihen suunniteltua. Pihasuunnitelmaan kun tuli hieman muutoksia, eli tuohon oli suunniteltu puolet pienempi istutusalue, mutta sen alaterassin päätimme jättää pois ja myös pihaan tuleva vesiaihe kokee muodonmuutoksen alkuperäiseen suunnitelmaan nähden. Tuon istutusalueen suunnitteluun saimme kirjallista apua, kun kävimme Billnäsissä Secret Gardenissa, josta mukaan tarttuivat sekä japanilaisen puutarhan että suomalaisen pihan ja puutarhan sangen laaja-alaiset opaskirjat. Eiköhän uni tule hyvin näillä kevyillä kesälukemisilla. Nyt on taas hyvää aikaa viettää parisuhdeterapiaa yhteisen harrastuksen, eli piharakentamisen suhteen, meillä kun molemmat sekä suunnittelee, että toteuttaa näitä projekteja. Hyvin on siis molempien vyötäröt kutistuneet ja hartiat leventyneet tämän kuluneen reilun vuoden aikana :)

Kerrottakoon myös, että kesäkuun alussa olleiden pienten sateiden myötä tuo sadevesikaivokin saatiin käyttöön. Pinta alkoi olla jo maksimi korkeudessaan, kun isäntä sai tehtyä väliaikaisen kansiluukun ja siihen kätevän kokoisen lapsilukon, ettei ihan pienimmät naapurin lapsukaiset pääsisi tuonne tipahtamaan. Muutaman päivän ajan saimme kastella siis kasvimaatamme raikkaalla sadevedellä, mutta eihän tuo hieman vajaan kuution tilavuus pitkälle riitä näillä keleillä ja reilun 10 neliön kasvimaalla. Tuossa tarjolla vielä lähikuvaa kaivon sisältä, eli toinen putkista tulee talon sadevesisyöksyiltä ja toinen putki johtaa ne ylimääräiset vedet kaupungin hulevesiverkostoon.

Ei kommentteja: