maanantai 3. syyskuuta 2012

Yläaulan pinnat valmistui

 Tänne yläkerran aulaan valikoitui K-Raudasta Eco metallic sarjan tapetti, jolla päästiin hauskasti jatkamaan talomme puuteemaa. Nämä tapetissa olevat lehtikuviot kimaltelevat hauskasti valon osuessa oikeassa kulmassa tapettiin.

Tämä urakka jakautui parille päivälle, jotta saatiin aulassa raivattua tilaa seinien vierustoille. Se roudaaminen hidastaa kaikkein eniten tätä projektia tässä vaiheessa. Nyt on onneksi saatu valmiiksi se vaatehuone ja vierashuone, joten sinne mahtuu koneita ja tarvikseita säilöön.

 Parin vapaapäivän aikana nämä tapetit emäntä kuitenkin sai hienosti seinille ja sen jälkeen oli taas isännän vuoro jatkaa laminaattien asennusta. Onneksi noita tavaroita roudatessa tuli huomioitua jo tämä seuraava työvaihe, niin siihen päästiin käsiksi välittömästi tämän tapetoinnin jälkeen.

 Tähän tilaan muotoutuu perheemme askartelu- ja ompelutila. Tämä tulee todennäköisesti olemaan melkoisesti käytössä, kun innokkaita käsityön tekijöitä ovat sekä äiti, että pienet pojat. Viime viikonloppunakin tuli taloon lisää Angry Birdsejä, mutta niistä lisää, kunhan saadaan taas kameraan kuvia. Loppuviikosta olisi tarkoitus käydä Ikeassa kaappiostoksilla, jotta saadaan kiintokalusteet tähän tilaan hankittua ja asennettua.


Tässä vielä kuvaa yläaulan toiselta puolelta, jossa siis pelkästään käytävää vierashuoneeneen, vaatehuoneeseen ja toiseen poikien huoneeseen. Kummasti alkaa näyttää enemmän remppakodilta kuin rakennustyömaalta tämä meidänkin yläkerran projekti.
 
 Tässä tarjolla vielä hieman eksoottisemmasta katselukulmasta, josta valkenee tuo portaiden avonaisuus myös alakertaan. Oikeassa alakulmassa pilkistää Pentikin poro, joka siis katselee kaiholla kangasmetsäistä maisemaa olohuoneen takan päällä JA vasemmassa alakulmassa pilkistää se meidän perhee yleisin oleskeluhuone eli keittiö. Niin ja oikeassa yläkulmassahan pilkistää oviaukko sinne leffahuoneeseen, jonka työvaiheista lisää lähiaikoina.
Tässä kaikki tällä erää, eli aulan lattia sai laminaatit ja seuraavan vuorossa olisi siis yläkerran poikien vessan vesieristeet, laatoitus, panelointi yms. sekä leffahuoneen eteenpäin saattaminen, mutta palaillaan niihin taas lähiaikoina, kun on jotain uutta kerrottavaa kuvien kera.

Ei kommentteja: