keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Ensimmäiset elementit saapuu osa1

Vartin yli kahdeksan alkoi sitten toden teolla tapahtua. Nosturin koukkuihin kiinnitettiin ensimmäisenä meidän tulevan ruokailutilan ikkunaseinä. Siellä se keikkui kauniilla kevättaivaalla lähes täysin tyynessä kelissä. Eipä olisi voinut olla parempi päivä elementtien asennukselle.

Tässä olisi uteliaille silmäpareille pieni lähikuva myös Simonsin elementin nurkkarakenteesta.

Seuraavaksi nosteltiin ruokailuerkkerin loput seinät ja siitä sitten pikkuhiljaa kohti olohuonetta ja kosteita tiloja. Kylläpä oli kiva katsella pohojalaista asennustaitoa ja muutoinkin seurata ammattimiesten työskentelyä. Ei sitä ihan joka päivä olla katsomassa oman talon pikaista esivalmistelua.

Pari pikkukiilaa täytyi poikien nikkaroida, mutta muutoin meni homma joutuisasti ja parin tunnin päästä oli kaikki alakerran ulkoseinäelementit paikollaan.

Alajuoksu valmiina

Tästä se sitten lähti etenemään. Eli sokkelin päälle tuli kyllästettyä lankkua alajuoksuksi, jonka päälle kerros villaa ja vielä reunakaitaleet runkoleijonaa. Tällä tavalla pohojanmaan miehet kiersivät koko sokkelin aamutuimaan, nosturimiehen nostellessa tavaranippuja pitkin pihamaata.

Maanantaina kävin sen verran jututtamassa asennusporukkaa, että sain kuulla elementtien noston alkavan aamulla kahdeksan aikaan. Vanhempi poika saatettiin koulutielle ja loppupoppoo suuntasi kameroiden kera tontille pällistelemään. Vartin yli olimme paikalla kun viimeisiä väliseinäelementtejä nosteltiin pois kyydistä varsinaisten elementtien tieltä. Kamerat ja kuvaajat asemiin, esitys voi alkaa...

Lomaviikko takana ja ISO urakka edessä

Lähiaikojen viimeinen lomaLOMA on nyt vietetty Yllästunturin kauniissa maisemissa. Koko perheen voimin hiihdeltiin, laskettiin mäkeä, nautittiin valmiin pöydän antimista ja hyvästä seurasta. Kelit olivat jälleen kerran mitä mainioimmat ulkoiluun. Yöpakkaset pitivät huolen siitä, että parhaimmillaan +10 asteeseen kohonneet päivälämpötilat eivät estäneet lumileikkejä. Aamupäivisin oli ladulla kivaa ja rinteissä luistoa riitti varjon puolella hyvin koko päiväksi. Meille lunta vielä riitti, mutta pääsiäisen viettäjillä saattaa olla vähän heikommin, sillä viime päivinä on alettu sulkea vauhdilla hiihtolatuja ja ensimmäisiä rinteitä. Tosin kyllähän siellä vielä kilometrejä riittää hiihdettäväksi pääsiäislomalaisillekin ja rinteessä olijat voivat keskittyä after ja before skiihin perusteellisemmin.

Nyt alkaa siis se varsinainen puurtaminen kehon ja mielen ollessa täynnä uutta tarmoa...eilen tuli alakerran elementit ja ensimmäiset kattotuolit. Tänään tulee yläkerran päätykolmiot ja kaikki loput kattotuolit yms. alkuvaiheessa toimitettavat tavarat. Simonsin miehet hoitivat hienosti pystytyksen ensimmäisen päivän osalta mitä mainioimmassa säässä, mutta siitä lisää illemmalla, sillä nyt lähdetään katsomaan, kuinka tämä toinen pystytyspäivä sujuu. Kelit näyttää suosiolliselta vielä toistaiseksi ainakin.

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Paljonko tähän meni aikaa ja rahaa ???


Kaivuri myllersi kahteen otteeseen yhteensä reilut 5 työpäivää ja täyttöjä tuli useita kasettikuormia hiekkaa sekä muutama kasettikuorma sepeleitä. Rakennusmiehet ahersivat erinäisillä kokoonpanoilla yhteenlaskettuna reilut 150 tuntia. Tehokkaita työpäiviä kertyi yhteensä kahdeksan päivää, eli sangen rivakasti meni lumenluonnista sokkelin täyttöön. Tämä työvaihe oli meille vaikein budjetoitava, kun aikaisempaa kokemusta ei pohjatöistä itsellämme ollut. Mielenkiinnolla odotellaan meneekö koko perustukset ja maanrakennustyöt täyttöineen, töineen ja tarvikkeineen yli vai alle 30k€. Mutta se on jo nyt varmaa, että halvin kokonaisurakkatarjous ei olisi tullut halvimmaksi ratkaisuksi. Tällä kertaa hajautetut urakat, joista maansiirtourakat olivat tunti- ja tonnitaksalla A.Berglundilta ja kirvesmiestyöt Lerocomin huippuhyviltä timpureilta osoittautuivat meille parhaaksi ja myös edullisimmaksi ratkaisuksi.

Perustusten viimeistely


Perjantaina oli vuorossa pihan tasoitus ja sokkelin lopullinen täyttö sepelillä. Nyt vain odotellaan muutaman viikon päästä olevaa elementtitoimitusta sekä lopullisia laskuja näistä ensimmäisistä suurista urakoista.

Kaivurikuski totesi muuten lopuksi pihan olevan sillä mallilla, että voimme halutessamme tilata vaikka mullat ja siemenet elementtien pystytyksen jälkeen…iso kiitos hänelle siitä.

Tässä oli jälleen yksi hyvä perustelu sille, miksi kannattaa teettää pihasuunnitelma alan ammattilaisilla. Nyt oli helppo ohjeistaa kaivurikuskia pihasuunnitelman perusteella, kun pystyttiin näyttämään kuvista, mitä minnekin on tulossa. Saatiin hyvät pohjatyöt pihalle tehtyä, kun oli kunnon vehkeet ja ammattitaitoinen kuski niitä käyttämässä. Voimme suositella samaa mallia lämpimästi myös muille rakentajille. Pihasuunnitelmamme työstämisestä kerromme myöhemmin lisää, sillä se oli sangen mielenkiintoinen prosessi.

Viemärit saadaan taloon



Torstaina jatkui sokkelin sisäpuolinen täyttö ja suoritettiin LVI-urakoitsijamme toimesta laatan alle tulevat viemärityöt. Naapurikylän pojat tulivat laittamaan meille viemäriputket ja -kaivot, kun ei kelpuutettu oman kylän poikia asiaa hoitamaan. No oikeastaan naapurikylän pojista saatiin kuulla niin paljon hyvää, ettei lopulta oman kylän väeltä lähdetty itse edes kysymään tarjouksia. Kaverirakentajilta tarkistettiin oman kylän hintataso ja tyytyväisiä olimme omaan riskaapeliin valintaamme. Siinä samalla meidän timpuripojat valoivat kantavien väliseinien anturat ja kaivurikuski aloitteli kapillaarikatkoksi tulevan sepelin levittelyä talon ns. kuivalle puolelle.


Torstain aikana kaivurikuski ja timpuripojat tekivät meille myös kivan ystävällisen palvelun, sillä he olivat asentaneet meille sadevesien keruukaivon renkaat paikoilleen. Sieltä saadaan ryytimaalle hyvää sadevettä kasteluun, jos vain saadaan kaivossa vesi pysymään.

Salaojat, routasuojaus ja sadevesijärjestelmä


Keskiviikkona saatiin siis salaojat, routaeristeet ja sadevesijärjestelmät valmiiksi sekä aloiteltiin kaivurin voimin sisäpuolista hiekkatäyttöä. Isännän kanssa keräiltiin päivän aikana iso kasa mukulakiviä tulevan pihamme koristeeksi. Päivän päätteeksi maan mainio kaivurikuski siirsi meidän tulevan pihan komistukset, eli kivat kivenlohkareet paikoilleen…siinä muuten on ja pysyy. Tässä on hyvä poikien harjoitella Parkouraamaan.