tiistai 19. heinäkuuta 2011

Takkamaistiaisia

Kuten joskus mainitsimme, niin taloomme tulee mielenkiintoista tekniikkaa ja yksi näistä tulee liittymään lämmitysjärjestelmäämme. Takaksi olemme valinneet Tulikiven Noora  kaakeliuunin luonnonvalkoisena ja sen sisuksiin asennetaan Tulikiven W10-vesilämmitysjärjestelmä.

Kannoimme sisälle jo asennusta odottelemaan tämän lämmönsiirrinpaketin, jota nyt pääsette ihailemaan kuvan välityksellä. Tämä W10-vesilämmitysjärjestelmä on esitelty ilmeisesti viime kesänä Kuopion asuntomessuilla, mutta sen verran uudesta systeemistä on kyse, että ei siitä helposti ole tietoa ollut saatavilla edes Tulikiven myymälöissä. Aiheesta kiinnostuneita on kuitenkin ollut useita, kun olemme kertoneet meille tulevasta hybridilämmitysjärjestelmästä, jonka yksi merkittävä lenkki on siis tämä ns. vesitakka. Takan ja lämmönsiirrin paketin kaveriksi tulee myöhemmin Akvatermin AKVAir Smart 500 lämminvesivaraaja. Talousalueellamme on paikallisen Tulikiven edustajan mukaan yksi tällainen systeemi jo asennettu, mutta ilmeisesti sekin projekti on vielä rakennusvaiheessa, että käytäjäkokemuksista meillä ei vielä ole tietoa. Lisää kuvia takkaprojektista tulee, kunhan se nytkähtää eteenpäin. Piippua ei olla vieläkään saatu, koska Tulikiveltä ei saanut enää heidän Advance piippuaan. Nyt on laitettu tilaukseen Shiedelin RondoAir Plus piippu. Ei sillä takkaseinällä näköjään kiire olisi ollutkaan, mutta onpahan se nyt tehty valmiiksi odottamaan.

Ei kommentteja: