Torstaina Lerocomin timpurit saivat loput kattoruoteet, räystäslaudat ja otsalaudat paikalleen, seuraavalla viikolla aikovat tulla asentamaan kattotiilet. Meiltä torstain työt jäivät vähäiseen maalaamiseen, sillä raksalla olisi tarkoitus järjestää ensimmäiset bileet. Kyseessä on vanhemman pojan syntymäpäiväkekkerit. Isännän tehtävänä oli tehdä tusinaa lasta varten temppurata ja perinteinen aarteenetsintä, joten siihen se päivä hukkuikin. No tällaisilla päivillä onneksi saadaan vaihtelua siihen raksapuurtamiseen.
Tuosta viimeisestä kuvasta saa hieman vinkkiä, millainen rata pikkupojille ja -tytöille saatiin aikaiseksi. Pääasiassa tuo rata saatiin värkättyä tontilta kaadetuista puista, joita tosiaan mm. upotettiin tolpiksi hiekkaan. Kemut onnistuivat mainiosti ja nyt voidaan taas palata arkiseen aherrukseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti