tiistai 24. toukokuuta 2011

Raudoitusta, raudoitusta ja vähän terassipuuhastelua


 Uusi viikko ja uudet kujeet. Eilen nosteltiin kuutisenkymmentä villapaalia toiseen kerrokseen sateelta parempaan suojaan, kun kuulimme, että tänään tulee timpurit tekemään alakerran raudoituksen. Samalla siistimme koko alakerran, että saavat helposti verkot asennettua.

Illalla isäntä kävi asentamassa myös maakellarin anturalle raudat, joten sekin on valmiina vastaanottamaan kuraa. Hieman meni aikataulutus pieleen, kun ensi viikolle siirtyi tuo lattiavalu ja tulevana viikonloppuna olisi isännän isäukko tulossa hiukan auttamaan. No eiköhän tuolta jotain puuhaa löydy.

Illalla oli vielä hetki aikaa puuhastella, joten isäntä aloitteli terassianturoiden paikkojen kaivelun uudelleen. Päätimme sittenkin ripotella sinnetänne ne kuusi anturaa pilareineen, jotta saadaan paremmin tukipisteitä ympäri terassia. Nyt ei tule yhtään yli kolmen metrin väliä, joten kantavuuden kanssa ei pitäisi olla ongelmia suurillakaan bileillä tai lumikuormilla. Pari anturaa löysi jo oikean paikan ja koron, enää olisi neljä jäljellä. Loppuviikolla on tulossa työkaverilta ostettu betonimylly, joten ainakin nuo terassin pilariharkot päästään viikonloppuna muuraamaan ja terassirunkoa kasaamaan, jos ei muuta puuhaa apureiden kanssa päästä tekemään.

Huomenna pitäisi Aurathermin poikien tulla asentamaan Rothin lattialämmitysputkia, jonka jälkeen vain odotellaan lattiavaluporukkaa. Onneksi näitä pihalle tulevia muita projekteja päästään samalla viemään eteenpäin, jos eivät heti alkuviikosta pääsekään tulemaan.

Ei kommentteja: