keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Työpukit ja harvalaudoituksen aloitusta


Kylläpäs ovat säät meitä raksaajia hellineet. Nyt kun sisällä on muovit välipohjassa ja styroksit lattiassa, niin mökissä on ihan kiitettävästi lämpöä. Seuraavaksi pitäisi sisällä aloittaa alakerran katon harvalaudoitus, että saadaan villat välipohjaan. Urakalla ei ole siinä mielessä kiirettä, että vasta loppuviikolle saatiin runkotarkastus, eikä ennen sitä saada laittaa umpeen näkyviä rakenteita.

Aluksi kävimme kiertelemässä paikalliset rakennustarvikeliikkeet etsien näppäriä alumiinisia työtasoja, mutta niiden hinnat olivat puolentoistasadan euron tuolla puolen, niin isäntä päätyi värkkäämään perinteiset pukit roskalauta osastoltamme. Toisen pukin naulasikin kasaan reipas esikoisemme, eli taas oli mielekästä puuhaa ekaluokkalaiselle. Ja hyvin hän hommasta suoriutui isän avustuksella.

Iltapäivällä nostelimme muutamat harvalaudat yhdessä kattoon ja illan päätteeksi isäntä jäi perinteisesti vasaralla naulaamaan harvalautoja kattoon. Pari sataa naulaa myöhemmin, väsynyt mies pyöräili kotiin ja alkoi surffaamaan netistä naulapyssyä. Taisi kuitenkin vielä jäädä hankkimatta, onhan noita kuulemma aikoinaan kovemmat hartiapankkirakentajat naulailleet tietämättä moisista kotkotuksista lainkaan.

Ei kommentteja: