tiistai 3. toukokuuta 2011
Maalari maalasi taloa
Vappupäivänä kävimme siistimässä rakennustyömaata ja väsäämässä pienen katoksen puutavara jämille. Sieltä pojat saa ottaa tarpeita nikkaroiteihinsa ja voipa niistä väsätä jotain hyödyllistäkin, kuten esimerkiksi portaat sisäänkäyntiä varten.
Maanantaina alkoi vihdoin rakentaminen meidän osaltamme. Aamupäivällä vastaava mestarimme piipahti työmaallamme ja isännän kanssa he katselivat päällisin puolin pystytysurakan aikaansaannokset, sillä keskiviikkona olisi tarkoitus pitää pystytystarkastus. Ei siinä mitään merkittävää huomauttamista ole, sillä pystytysporukka vaihtoi oma-aloitteisesti pari nostojen aikana rikkoutunutta kipsilevyä uusiin. Ainoastaan kaksi rasiaa joudutaan nostamaan kokonaisen sentin verran ylöspäin, jotta saadaan halutun kokoiset listat ikkunoille.
Tarkastelun jälkeen päästiin iltapäivällä töihinkin ja ehtipä isäntä paukuttaa muutaman tuen välipohjan vasoille kiinni. Siinä jäi vielä urakkaa parille illalle/aamulle, riippuen miten tällä viikolla vapaata aikaa sattuu olemaan.
Isännän puuhastellessa sisällä oli emäntä puolestaan pihalla maalaamassa pohjoisenpuolen seinää. Ultran ja Vinhan välillä arvottiin ja lopulta päädyttiin Vinhaan. Väriksi olimme jo syksyllä valinneet Tikkurilan kaunistalo lastuista 609x:n. Muistelimme sen olevan tummempaa, kuin se sitten olikaan, mutta olimme kuitenkin sävyyn tyytyväisiä suurellakin pinnalla. Onneksi on suhteellisen tukevat telineet käytetävissä, niin urakka sujui sangen helposti ja vauhdikkaasti. Päätykolmioita varten tulemme myöhemmin vuokraamaan nostimen, sillä kokemuksesta tiedämme, ettei maksa vaivaa säästää telineitä kasaamalla ja niiden varassa kiikkumalla useiden metrien korkeudessa, kun nostimella sama homma hoituu yhdessä päivässä.
Pikku maalaritkin pääsivät osallistumaan maalausprojektiin ja saivat maalata ikkunakoristeiksi tulevia salmiakkeja. Tällä tavoin saamme koko perheen osallistumaan yhteiseen projektiin, kukin taitojensa ja kykjensä mukaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Hei
Ihana blogi. Kuka oli teidän vastaava mestari?
Kiitoksia kehuista ja mestarina häärää Janne B.
Onko hän joku yhtiön palveluksessa? Olemme alkamaan rakentaa raaseporissa ja tarvitsemme kaikki vinkkejä ;)
Vastaavamme on naapurikylästänne, ymmärtääkseni Raaseporin alueella vastaavan roolissa toimii myös talomyyjämme, jonka yhteystiedot löydät linkkilistasta "Hushörnan" Stefan Haglund. Yhteistyö meillä toimi hänen kanssaan hienosti.
Lähetä kommentti