keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Lauantaipäivän kuvasatoa

 Lauantaina isäntä kävi noutamassa Raaseporin Kaakelista viimeiset laatat. Tässä niitä jo mallailtiin tulevalle paikalleen, eli tuulikaapin lattialle. Ihan siistin näköistä puujäljitelmää se on. Mielenkiintoista nähdä muutaman päivän päästä se siinä paikoillaan.

Emäntä puolestaan aloitteli pesuhuoneen ja kodinhoitohuoneen paneelien käsittelyä ja tutustumista taas uuteen pintakäsittelytapaan. Hieman vettä, hartsipohjaa ja parikymmentä lusikallista titaanidioksidi pigmenttijauhetta, jonka jälkeen sekoitetaan hyvin ja sitten vaan sutimaan. Kesken sutimisen täytyy muistaa välillä sekoitella, ettei titaani pääse laskeutumaan purkin pohjalle. Käsittelyvaiheessa oli melkoisen eri värisiä nuo pinnat, mutta seuraavana päivänä, kun kaikki olivat jo kuivuneet, niin iloksemme havaitsimme, että ainoastaan viimeisen satsin pohjajämillä käsitellyt paneelit olivat valkoisempia kuin muut. Muuten olivat aika tasalaatuisen värisiä ja kauniin mattapintaisia. Eiköhän emäntämme saa tällä käsitellä talon kaikki panelit. Hieman työlästä, mutta niin kaunista pintaa.

Toisten lähtiessä lauantai iltaa viettämään pelailun merkeissä, isäntä jäi vielä laittamaan pesuhuoneeseen muoveja kattoon, että on kaikki valmiina laatoitusta varten maanantai aamuna. Siinä samalla hän myös paranteli tuon projektorikotelon paloturvallisuutta, lisäten kipsilevyjä ja ilmanvaihtoa kyseiseen tilaan. Nyt pitäisi olla turvallista, kun laitettiin tuplaturvaetäisyydet. Saatiin kuin saatiinkin kaikki valmiiksi laatoittajaa varten, kun sähkäri lupasi tulla maanantai aamuna laittamaan viimeisen sähköpiuhan seinän sisään teknistä tilaa varten, niin saadaan se vessan seinäkin sitten maanantaina laittaa lopullisesti umpeen. Vesieristykset kun aloitetaan tuolta kosteiden tilojen puolelta edeten sitten sieltä vessaan jne. Katsotaan, mitä alkava viikko sitten lopulta tuo tullessaan.

Ei kommentteja: