lauantai 24. syyskuuta 2011

Muuttopuuhia :)

 Viime viikonloppuna oli kurkien päämuutto ja parin päivän aikana raksamme yläpuolelta meni ainakin 4 kuvan kokoista kurkiauraa. Tuohon kuvaan siis liittyy tämänpäiväinen otsikkomme. Hieman olemme pohdiskelleet, että milloin meidän muutto olisi ? Ajatuksissa on ollut irtisanoa tämä tilapäismajoitus tuossa marraskuun lopussa, mutta katsotaan kuinka tämä ja seuraava kuukausi menee töiden edistymisen kannalta.

Koska viime viikonloppuna oli niin kaunis ulkoilupäivä, niin päätimme mekin viettää sen pihan puolella. No ihan hyvä ajatus, sillä siinä sivussa syntyi meille paremmat raksarappuset pikkuraksaajien avustuksella. He hoitivat suurelta osin naulaukset ja maalaamisen, talon maalauksesta tähteeksi jääneillä maaleilla.

Samaan aikaan isäntä pääsi keskittymään kuistin tekoon ja nyt meillä on sitten käytössä etukuisti, joka on osoittautunut todella hyväksi myös tavaroiden roudaamisen kannalta. Siinä myös vahtikoiramme tykkää katsella maailman menoa ja seurata lähialueen lasten leikkiä.

Ei kommentteja: