tiistai 17. huhtikuuta 2012

Pihatyöt käynnistyneet

Taas jatketaan reilun viikon takaisilla touhuilla, eli kauniin kevätpäivän koittaessa oli hyvää vaihtelua pölyiselle ja ahtaalle kotiteatterihuoneelle tulla ulos kottikärryn ja lapion kanssa pienimuotoisiin maansiirtotöihin. Ensimmäiset lapiolliset sepeliä on nyt levitetty seinän viereen. Eli ensin katsottiin kaadot sopivasti viettämään pois talon seinästä ja senjälkeen maanrakennuskangasta rullattiin pohjalle ja aloitettiin kottikärryjen voimin siirtää sepeliä paikasta A paikkaan B. Nyt voidaankin jättää hieman ajatukset hautumaan, että kuinka menettelemme tuon reilun metrin levyisen suikaleen kanssa.

Seuraavana urakkana oli siistiä tuo talon itäpuolinen piha-alue, joka oli jo melkoisen hyvällä mallilla viimesyksyisen siivouspäivän jäljiltä. Nyt tänne oikeastaan voisi ottaa jo kaivinkoneen möyrimään, sillä pintaa pitäisi saada vielä hieman pois ja alusta suht tasaisesti viettämään talolta pois, jotta saadaan maanrakennuskankaan päälle riittävän paksu multakerros.


Nyt olisi lienee hyvä aika kaivaa esille ne reilun vuoden takaiset Via Gardenin Päivin laatimat pihasuunnitelmat tuolta mapista ja laittaa ne teillekin blogin seuraajille näytille. Ajankohta kun voi ola monille muillekin rakentajilla otollinen. Kunhan saamme ne suunnitelmat scannattua, niin ne löytyvät tuolta "suunnitelmat" välilehden takaa.

Sen verran vielä tähän kuvaan liittyen, että tuonne tontin takakulmaan on tarkoitus asentaa kuivausteline ja mahdollisesti muutamme alkuperäistä Biolanin pikakompostorin ja jälkikompostin paikkaa tuonne talon nurkan läheisyyteen, mutta se on vielä hieman mietinnässä. Muuten tämä osa pihaa tulee toimimaan pääasiassa poikien pelikenttänä. Aluksi kokeilemme siihen apilakylvöstä Päivin ohjeiden mukaisesti ja toivomme parasta, että se kestää aktiivisten poikien pihapelejä. Mutta tästä siis lähdemme liikkeelle toteuttaessamme käytännössä tätä pihaprojektia.

Ei kommentteja: