torstai 24. marraskuuta 2011

Kuvallisia päivityksiä lähinnä yläkerrasta

Tässä olisi tarjolla lähes kahden viikon takaisia kuvia, mutta nyt vasta on hetki aikaa purkaa näitä koneelle. Tässä pojat siis ruuvaavat vuorotellen yläkerran aulan lattialämmitystä varten tulevia kipsilevysuikaleita. Siinä vanha B&D saa kyytiä poikien käsittelyssä. Isännälle ei enää tähän projektiin ko. laite kelvannut, mutta poikien käytössä on ollut kelpo peli.

Kun emäntä oli saanut kaapelit liimattua paikoilleen, niin huilattiin siis yön yli ja seuraavana päivänä levitettiin lillingit ja päällimmäinen kerros lattiakipsilevyjä. Eipä tuonne paljon lämmitystä olisi tarvinnut värkätä, sillä sen verran hyvin takan lämpö nousee yläkertaan. Hikeä pukkaa välittömästi, jos jotain raskaampaa puuhaa yläkerrassa, mutta senhän tiesimmekin jo vanhastaan. Sen vuoksi emme laittaneet vesikiertoista lattialämmitystä, vaan päädyimme tähän sähkökaapeleiden vetoon, sen kun voi vaaratta tehdä itse, sähkäri käy vain kytkemässä ne toimintaan. 

Poikien yhteinen iso huone saatiin tänään viimeisten levyjen osalta valmiiksi. Eli nyt on seinät pakkelointia ja maalausta vaille valmiina. Lattialle saisi jo asentaa laminaatin, mutta laitetaan nyt kuitenkin ensin kattopaneelit paikoilleen. Tähän hommaan tosin ryhdytään vasta muuton jälkeen, mikäli huominen alakerran käyttöönottotarkastus antaa luvan muuttoon. Hyvin ovat pojat omassa huoneessaan jo aikaa kuluttaneet mm shakkia pelaamalla ja leffoja katsomalla, kun se sählyn pelaaminen siellä toistaiseksi kiellettiin.

Tämän verran on siis puuhasteltu yläkerrassa ja on aika siirtyä takaisin alakerran hommiin, että saadaan siellä kaikki valmiiksi muuttoa varten.

Kuten kuvasta näkyy, niin vielä alkuviikosta lojui sähkötaulun läheisyydessä melkoinen määrä kaapeleita, latureita ja jatkojohtoja, eli sähkärillä on ollut sangen kiireinen viikko. Samoin putkimiehillä on riittänyt puuhaa, meidän omista puhumattakaan, mutta niiden edistymisestä lisää seuraavassa postauksessa. Hieman esimakua seuraavasta postauksesta tarjoilee jo tämä viimeinen kuva, josta jo löytyy myös jotain uutta tuon kaaoksen lisäksi.

Ei kommentteja: