maanantai 13. helmikuuta 2012

Rännit paikallaan

 Syksymmällä taisimme mainita, että saimme Vesivekiltä tarjouksen ränneistä ja kattoturvatuotteista, jota pidimme hiukan ylihinnoiteltuna. No mielestäni 4k€:n talvitarjous noista talolle toki välttämättömistä varusteista ei ole mikään tarjous vaan laillinen ryöstö. Minulla oli nimittäin kunnia olla muutamia vuosia sitten erään pienen taloyhtiön hallituksen pj. ja silloin asensimme puolet suurempaan taloon rännit saman yhtiön toimesta kesähintaan 2k€:n hinnalla.

No tämän tarjouksen jälkeen aloimme etsiä muita vaihtoehtoja, joiden löytäminen oli työn ja tuskan takana. Kaikki olisivat olleet halukkaita toki myymään rännit ja kattoturvatuotteet, mutta asennukseen ei meinannut löytyä innokkuutta ja aikaa. Lopulta saimme yhden peltisepän asentamaan omalla aikataulullaan, eli hän on käynyt silloin, kun on aikaa löytynyt. Palvelu on ollut kuitenkin hyvää ja työn laatu kiitettävää. Nyt on rännit jo saatu paikoilleen ja poistumistiet ja tikkaat asennetaan kuluvalla viikolla, kattoturvatuotteet laitetellaan paikoilleen keväämmällä lumien sulamisen jälkeen. Näiden kuvien myötä saadaan siis ottaa lumien sulamisen yhteydessä pihalla oleva sadevesikaivokin koekäyttöön :) Niin ja se hinta oli sitten reilusti edullisempi, lähempänä tuota muutaman kesän takaista asennushintaa.

Ja kuten tuosta yleiskuvasta näkyy, niin tänne eteläisimpäänkin kolkkaan on jo saatu lunta ihan sopivasti. Aasin siltana seuraavalle postaukselle pilkistää vasemmasta alakulmasta nykyinen "puuvajamme", joka on tarkoituksella väsätty riittävän rumaksi, jotta se ei siinä liian kauan seisoisi. :) Mutta sen seuraajasta lisää seuraavassa postauksessa, sillä asialle on jo ryhdytty tekemään jotain ;)

Ei kommentteja: