torstai 2. helmikuuta 2012

Tammikuun sähkön kulutus

Tammikuu on onnellisesti ohitse ja tänne eteläänkin saatiin pakkaskelit ja oikea talvi. Me talvi ihmiset olemme siitä paljon iloisempia, kuin monet muut paikkakuntamme asukkaat. Talven tultua olemme voineet aloittaa meille rakkaan harrastuksen, eli lätkän pelaamisen. Pikku kiekkoilijoiden kanssa on useita iltoja viiletetty kaukalossa ja läheisellä luistinradalla, joten rakentaminen on saanut taas jäädä vähemmälle.

Rakentamisen suhteen on keskitytty suunnittelupuoleen, sillä omatoimisen rakentajan mahdollisuushan on hieman helpommin lennossa vaihtaa seinän paikkaa yms. muuta pientä alkuperäisestä poikkeavaa. Alakerran osaltahan jätimme yhden seinän pätkän tekemättä ja se kyllä kannatti avaruuden kannalta. Yläkerrassa puolestaan pohdintaa on nyt ollut leffahuoneen ja sen vieressä sijaitsevan ompeluhuoneen kokojen kanssa. Itseasiassa tuo ompelu ja askartelu tila on päätetty siirtää valoisaan aulaan, jolloin leffahuoneelle saadaan lisää kokoa. Tuo erillinen ompelu/vierashuone jää siis kokonaan pois ja samalla vaatehuone suurenee 4 m2:stä 8 m2:iin.

Sen leffahuoneen akustiikan kanssa isäntä on jatkanut surffailujaan foorumeilla yms. saiteilla. Vihdoin tänään lähti tilaukseen sekä Parafon Royal että Parafon Buller akustiikkalevyt sekä lattiaa varten Paroc SSB 2 Tj askeläänieristelevyt, joilla on tarkoitus vähentää meluhaittoja alakertaan. Mielenkiinnolla odotetaan, kuinka hyvin isäntä saa äänet pysymään tuolla leffahuoneen puolella.

Sitten itse asiaan, eli otsikon mukaiseen aiheeseen. Olemme itse mielenkiinnolla seuranneet vuoden verran mm. Talo Värjölän sähkönkulutusta kuukausitasolla ja nyt pääsemme aavistuksen pienemmän talon sähkön kulutusta vertailemaan ko. kohteen lukujen kanssa. Heidän talonsahan on tehty "passiivitalo"-normien mukaan, joten on sangen mielenkiintoista seurata omia ns. matalaenergia normien mukaan rakennetun puutalon sähkönkulutuslukemia heidän lukuihinsa. Valitettavasti meillä ei ole keskitettyä väyläjärjestelmää, joten emme pysty erittelemään sen tarkemmin sähkönkulutustamme. Samalla on tarkoitus jakaa tietoa myös tuleville rakentajille, että he osaavat paremmin arvioida omia ratkaisujaan.

Tammikuun sähkön kulutus oli 1.1.2012 - 31.1.2012 välisenä aikana 1604 kWh, josta yöenergian osuus 533 kWh. Tuohon lukuun meidän tapauksessamme täytyy huomioida jokapäiväinen n. 18 kg:n puun polttomäärä. Tuon Tulikivi W10-vesitakan hyödyntäminen ajoittuu aamupäivälle, jolloin saamme nostettua varaajan lämpötilaa päivän lämmitystä ja vedenkulutusta varten. Tammikuun tarkkaa lukua minulla ei ole tarjota, mutta karkean arvion mukaan tuona aikana vesikiertoisen takkajärjestelmän pumppu oli käyntitilassa hieman reilut 150 tuntia. Kosteiden tilojen lattian lämpötila on ollut keskimäärin 23 astetta, kun taas muissa alakerran huoneissa on termostaatit säädetty noin 21 asteeseen lukuunottamatta makuuhuonetta, jossa olemme pitäneet noin 19 astetta paremman yöunen takaamiseksi. Yläkerrassahan meillä ei vielä ole lämmitystä, mutta varsin hyvin siellä tarkenee puuhailla ja leikkiä ilman villavaatteitakin. Ilmastointikone on puolestaan ollut käytännössä kokoajan vähintään "kotona" tilassa ja ahkeran saunailumme vuoksi myös sangen usein on ollut 30 minuutin tehostuksia. Ja meillähän tuon ilman esilämmityksen hoitaa tuo vesikiertoinen lämmitysjärjestelmä, eikä jäätymisen kanssa ole ollut toistaiseksi mitään ongelmia, etenkin kun sisäilmaa johdetaan koneellamme noin 10 prosenttia ulkoilman sekaan.

Tässäpä olisi siis hieman lisätietoa VillaRoosan väeltä ja viikon sisällä on muuten tarjolla uusia kuviakin projektiemme uusista vaiheista. :)

Ei kommentteja: