torstai 16. kesäkuuta 2011

Tiilet alkaa olla katolla

 Alkuviikosta on ollut hyvää aikaa keskittyä leipätyön tekemiseen, kun Lerocomin timpuriporukka on häärinyt talon kimpussa ja viikonloppuna urakoitiin niin tiukalla aikataululla. Maanantaina kävi nosturi tontilla ja sen jälkeen alkoi kaksi miestä latoa tiiliä paikoilleen kolmannen laitellessa peltejä. Oli vain sattunut tulemaan väärät jiiripellit, joten tuo loppu osa kattoa jää ensi viikolle. Nyt alkaa ulkoapäin näyttämään talolle, kun on lähes kaikki katkaisu ja ikkunapellitkin paikoillaan ja talo oikean värinen.

Jospa ensi viikolla naputtelisi ikkunoihin vielä salmiakit paikoilleen, niin sittenhän oltaisiinkin rännejä ja portaita sekä terassia vaille valmiina.

Muita blogeja seuranneena, ei ole silmiini osunut toista projektia, jossa ensin tehdään ulkoa näin valmiiksi ja sitten vasta sisältä. Meillä nyt mennään näinpäin, jotta saadaan ulkopuoli kuntoon ottamaan kesän paisteen ja sateet vastaan ja on muuten ollut myös maalauksen kannalta helpompaa, kun on päästy tekemään reipasta tahtia välittämättä sen suuremmin, minne maalitippoja roiskuu, että kannattaa miettiä tosiaan mitä työvaiheita milloinkin tekee.

Ei kommentteja: