keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Takalle taustaseinää

Muutama viikko on vierähtänyt edellisestä päivityksestä ja se johtuu osittain bloggerin toiminnasta, sillä kuvia ei ole päässyt jostain syystä lisäilemään. Kesäkuussa hieman myös lomailtiin, jotta raksaintoa riittää pitkälle syksyyn ja ensi talveenkin.

Jotain on kuitenkin myös raksalla tapahtunut, eli kun alkaa ulkopuoli olla hyvällä mallilla, niin me olemme siirtyneet sisätöihin. Ensimmäiseksi työkohteeksi muotoutui takan taakse jäävä seinä, jotta piipun muurari pääsisi piippua muuraamaan, silloin kun hänelle parhaiten sopii. Kesäkuun alkupuolella kävimme Vantaan K-raudassa jututtamassa sisustussuunnittelijaa, jolta saimme runsaasti ideoita ja vahvistuksia omille ideoillemme. Siellä takkaan tulevan kaakelin mallipalan kanssa valitsimme myös tuon takan taakse jäävän seinän värin, joka on V486. Isäntä kävi jo alkukuusta maalaamassa pienen osan seinää, jotta lopullinen raati pääsi vahvistamaan päätöksen värin oikeasta sävystä.

Ei kommentteja: