keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Emännän puuhastelua

Usein tässä blogissa on kerrottu siitä mitä talon tuleva isäntä on saanut aikaiseksi, mutta ei sovi unohtaa talon tulevan emännänkään puuhasteluja. Maalausurakan jälkeen hän on siirtynyt sisätiloihin joidenkin mielestä ei niin kivaan työhön, joka kuitenkin pitää tehdä ja kaiken lisäksi vielä mielellään mahdollisimman hyvin, eli seinien pakkelointi.

Tässä mallina pari kuvaa tyylistä, jolla meidän emäntä hommansa hoitaa. Nauhat liimataan Preston J tasoitteella, jonka jälkeen tulee pari kerrosta Preston LH hienotasoitetta. Tällaiset ohjeet saimme meitä opastaneilta asiantuntijoilta ja hyvää jälkeä niillä näyttää tulevan. On muuten melkoinen urakka tuo pakkelointi, mutta onneksi meillä ei hirveästi jää tuota vapaata ja paljasta seinäpintaa, joten hieman pääsee joissain kohdin oikomaan tuossa pakkeloinnissa. Täytyy jossain vaiheessa käydä hakemassa ensimmäinen purkki pohjamaalia, että saadaan alkupään mahdolliset virheet näkyviin ja uudelleen työn alle. Samalla saataisiin hieman valoisammaksi koko mökkiä, kun tuppaa pimenemään väliseinien noustessa pikkuhiljaa peittämään ennen niin avoimelta tuntunutta tilaa.

Toinen aivan yhtä tärkeä työ on ollut työmaan siistinä pitäminen, jossa onkin riittänyt puuhaa niin ulkona kuin sisälläkin. Ja onhan siellä hieman tehty ensimmäisiä virityksiä jo pihamaallekin, mutta siitä lisää, kunhan sattuu kamera taas raksalle mukaan.

Onneksi kelit ovat hieman viilentyneet, niin on hyvin jaksettu raksalla työskennellä lasten lomaillessa isovanhemipiensa luona. Kiitokset siitä muuten savon suunnalle.

2 kommenttia:

-E- kirjoitti...

Pakkelointi ON työlästä ja hidasta puuhaa. Mutta sen jälkeen tuleekin jo VALMISTA pintaa! :)

K ja M kirjoitti...

Todellakin! Ehkä se juuri motivoi pakkeloimaan, että saa kokeilla maalata :)