tiistai 27. syyskuuta 2011

Yläkerran harvalaudoitusta

 Alakerrassa putkimiesten tehdessä omia töitään, oli meidän parasta pysyä poissa jaloista, joten koko viikko vierähti yläkerrassa höyrynsulkumuovin ja harvalaudoituksen parissa. Välillä emäntä ehti piipahtaa alakertaan pakkeloimaan ja pohjamaalaamaan, joka onneksi alkaa olla alakerran osalta jo hyvällä mallilla.

Tuo pitkä sivuhan oli saanut muovit jo ajat sitten, mutta nyt siihen laitettiin harvalaudatkin. Harvalaudoituksen jälkeen oli vuorossa vielä ristikoolaus, jotta saadaan paneelit oikeaan suuntaan ikkunasta tulevan valon mukaan.

Tuon ristikoolauksen jälkeen isäntä sukelsi jokaiseen muodostuneeseen koteloon teippaamaan sisäpuolisen sauman tiiviiksi ja kaiken varmuudeksi sinne väsättiin myös lautapuristus noille höyrynsulkujen jatkoskohdille.

Mestarilta saatujen vinkkien ja oman pohdinnan tulksena syntyi lopulta tuo ensimmäinen mielenkiintoinen sisäkaton kulma, joka tässä kuvassa on vielä pohdinnan ja pähkäilyn asteella. Siinä muuten meni tovi, jos toinenkin pohtiessa, että kuinka tuo kannattaisi tehdä, jotta se kestää ja on ilmatiivis, sekä saa tarvittavan villoitustilan oikeaan paikkaan. Lopputulos oli näin maallikkorakentajan mielestä sangen kelvollinen mutta siitä lisää jossain myöhemmässä vaiheessa.

Seuraava vaihe olisi siirtää taas punaraita Parocit toiselle puolelle, jotta päästään tekemään tuon katon viimeinen suora osuus poikien huoneen ja portaikon kohdalle. Sen jälkeen ollaan valmiit vastaanottamaan puhallusvillat, jotka on tilattu ensi viikolle. Hyvin ollaan siis pysytty aikataulussa senkin suhteen.

Ei kommentteja: